Ennen 1700-1800 -luvuilla oli tervanpoltto maanviljelyksen lisäksi toinen tärkeä elinkeino Pohjanmaan jokivarren kylissä. Joka kesä Salmelakin poltti suuren tervahaudan. Kun lähimmät mäntymetsät oli poltettu tervaksi, mentiin yhä kauemmaksi ja vallattiin uusi hautapiiri pilkottamalla sen ympärille raja iskemällä kuorta puun kyljestä pois kirveella. Keväällä männyt kolottiin niin ylös kuin kädet ylettyivät. Työaseena oli kuorimarauta (pantaveitsi). Pohjoispuolelle jätettiin kapea kuorivana, ettei puu pääse kokonaan kuolemaan.
Se alkoi heti pihkottua pinnalta ja sisältä myös. Toisena kesänä samat puut kolottiin vielä ylemmäksi parin metrin verran pukin päällä seisoen. Seuraavana kevänä tarvittiin uusi työase, koloviikate (kolovikahe). Se saatiin vanhasta loppuun käytetystä viikatteen terästä, josta katkaistiin kärkipäästä liika pois ja jätettiin noin jalan verran teraa. Siihen tehtiin pitkä uittokeksin vartta muistuttava varsi. Nyt kuorittiin puut ylös saakka ja otettiin se kuorivana pois pohjoispuolelta. Kesän jälkeen puut kuolivat pystyyn ja olivat läpikotaisin pihkaisia sekä kuivia. Talvella puut kaadettiin ja katkottiin kolmen kyynäran mittaisiksi rangoiksi. Sitten ne ajettiin tervahaudalle, jossa ne pilkottiin tervaksiksi. Suurimpiin tervahautoihin ladottiin jopa 100 syltä tervaksia. Vanha syli on 180 x 180 cm. Siis sylen korkuista pinoa saman pituisesti. Tervahauta on loivareunainen suppilomainen kuoppa, joka on ympyrän muotoinen ja sen pohja on savella tiivistetty. Haudan keskeltä, navalta, johtaa puuputki alarinteen puolelle toiseen kuoppaan, halssiin.
Kuva. Heino Mastokangas tervanpoltossa Kivojan aukiolla Vesan pellolla 1970-luvun alussa – Kuva Ossi Kalliokoski
Sinne terva lasketään astiaan irroittamalla putken suulta tappi. Tervakset ladotaan hautaan päät napaa kohti ympyrän muotoiseen pinoon.
Valmiina se muistuttaa valtavaa täytekakkua, joka peitetään turpeella ja maalla. Peite jätetään maan rajasta auki, mistä sytyttäminen tapahtuu haudan ympäri. Kun se on kunnolla syttynyt, peitetään hauta kokonaan, mutta pieniä ilmareikiä on jätettavä. Palaminen tapahtuu kytemällä koko ajan ja saattaa kestää pari viikkoakin. Sivutuotteena tulee sysiä. Tervaa saattaa tulla taitavan työnjohtajan, tervajumalan, johdolla yksi tynnyri sylelta = 125 litraa. Suurimmista yhteishaudoista saatiin noin 100 tynnyriä kerralla.
Tynnyrit tehtiin talven aikana kotona tai tervapirtilla. Siihen käytettiin kuusipuuta. Ennen täyttämistä ne oli käytettava kruunarilla, tai haettava kruunari haudalle. Hän tarkasti tynnyrit kyynäräkepilla mittaamalla ja kruunasi ne polttoraudalla, jossa oli kruunun kuva ja vielä omalla leimallaan.
Terva kuljetettiin Kokkolaan tervaporvarille aikaisemmin tervaveneilla ja myöhemmin hevosilla. Siellä ne vaihdettiin enimmäkseen tavaraan ja elintarpeisiin. sielläkin oli tervatorilla virkamies, frakari, joka tarkasti ovatko tynnyrit taydet, onko niissä tervankusta (vettä), onko terva liian laihaa tai liian jaykkaa ja pitääkö mitta paikkansa. Hän painoi rassin pruntista sisään ja koetteli sillä tynnyrin suuruutta. Vajaat tynnyrit täytettiin ja huonosta tervasta sakotettiin niin, että muutama kannu meni ilmaiseksi. Paluumatkalla oli kuormana jauhoja, suolaa, rautaa ja valmiita esineita.
Tervanpoltto-oikeus on ollut talon suuruudesta riippuvainen. Manttaalin talo sai polttaa vain 30 tynnyriä vuosittain. Muistamme, että Salmela oli aluksi 1/2 manttaalia, siis oikeus oli vain 15 tynnyriin. Terva on ollut Pohjanmaan sisämaan kunnissa ja Suomenselällä katovuosina paras pelastus uhkaavalta nälkäkuolemalta. Terva oli entisajan puunkylästysaine. Sitä tarvittiin laivojen tervaamiseen veistämöillä ja satamissa. Tervaa vietiin ulkomaille, Englantiin ja Itämeren rannikkokaupunkeihin.
Salmelalla tiedetään olleen hautapiireja useammassa paikassa kymmenien kilometrien takana. Perhossa on eräs Salmelan hautakangas -niminen metsäalue. Tervahaudan luona on aina ollut sisäänlämpiävä tervapirtti asuntona, koska siellä oli työtä melkein ympäri vuoden. Kotiin tultiin vain evästä hakemaan ja paitaa vaihtamaan pyhän tienoissa. Jotkut melkein elivät tervapirtilla. Siellä oli makuulaverit kahdessa kerroksessa. [A] Vuonna 1859-61 merkittiin Vetelin ja Halsuan Isojakokarttoihin paikannimiä, jotka ovat salmelalaisten hautapiirejä. Vetelin kaakkoisilta rajamailla Tikkakosken kohdalla Perhonjoen länsipuolella sijaitsee Salmelan hautakangas. Pulkkisen ja Halsuan Ylikylän välisillä salomailla Salmelalla oli täälläkin hautapiirinsa, Salmelan hautakangas, joka sijaitsee Halsuan Lepistöstä etelälounaaseen. Neljäs salmelaisten hautapiiri Halsuan laajoilla itäisillä sydänmailla Salmelan hautakangas, joka sijaitsee nykyisen Kivikankaan talon lähettyvillä. [EE]
Eräs tervakasku: alalaverin mies tervapirtilla halusi saada vähän vaihtelua ykstotiseen elämään, niin hän keksi juonen. Hän vuoleskeli kovasta tervaksen säleesta terävän piikin, jolla pisti laverin lautojen välistä yläpuolellaan nukkuvaa kaveria takapuoleen. Silloin tämä hyppäsi laverilta alas karjaisten samalla: ”Voi Kristus kärme on lavasa” (tarkoitti laverissa). Siitä seurasi yleistä naurua, koska siellä oli muitakin.
Tervanpoltto loppui vuosisadan vaihteen jälkeen, kun laivat alettiin tehdä raudasta ja yhteismetsät jaettiin isossa jaossa yksityisille taloille. Valtio otti ylimääräiset metsät haltuunsa. Metsiä ei enää poltettu tervaksi vaan alettiin myydä puutavarana. Vuonna 1910 on Kokkolasta ja samoin Oulusta lätenyt viimeiset tervalastit ulkomaille.
Tervanpolton historiasta kannattaa lukea lisää Keski-Pohjanmaan sukututkimusyhdistyksen sivuilta: artikkelit-kansiossa päivätty 1989-06-08 nimellä Terva-asioita.