Tapio (1951-2013), Salmelan metsänvartija

Tapio Antero Salmela, Salmelan Ellantuvan Ahtin poika ja Antti Eliaanpojan pojanpoika. Tapio muutti pois Salmelasta, asui kuitenkin perheensä kanssa Keski-Pohjanmaalla, Himangan ollessa hänen pitkäaikaisin kotinsa. Tapio oli luonteelta aina optimistinen, ystävällinen ja työssään yhteistyökykyinen. Tapio rakasti merta ja siihen liittyen veneilyä ja kalastusta. Valokuvaus ja tietojenkäsittely olivat hänen muita harrastuksiaan. [S-LA-2001]

Tapio Salmela (1951-2013)Salmelan suku on vuosisatojen ajan seisonut puujalallaan. Jo 1600-luvulta alkaen tervanpoltto ja sahatavara ovat tuoneet ansiota Salmelan isännille. Ajan saatossa vain Kruunun maat ovat vaihtuneet Metsäliiton maiksi. Niinpä Tapio, kuten nimensä melkein edellyttääkin, opiskeli metsäteknikoksi Tuomarniemen metsäopistosta ja täydensi myöhemmin opintojaan metsätalousinsinööriksi. Hän työskenteli Lohtajan ja osin Himangan metsänhoitoyhdistysten toiminnanjohtajana ja lopuksi Metsänhoitoyhdistys Keskipohjan palveluksessa. Erityisen hyvin hän tuli toimeen työtoveriensa ja laajan metsäomistajakunnan kanssa. [S-LA-2001]. Lukijan onkin syytä pitää mielessä, että puhuttaessa Tapion maista tai Tapiolasta, ei aina tarkoiteta Tapio Salmelan hoitamia metsämaita, vaan ilmaisu on vanhempaa salmelalaista mytologiaa.

Tapion lapsuus Salmelan klupuporukassa

Tapion lapsuuden ystävä [Z] muistelee: Oltiin silloin 10-14 -vuotiaita pojankloppeja ja aina kesäisin touhuttiin kaikenlaista mukavaa ulkona luonnossa. Tapio kuului meidän porukkaan. Siihen aikaan ei ollut tietokoneita ja televisiossakin, kun se vihdoin yleistyi 50-luvun puolivälin jälkeen myös Räyringissä, oli vain yksi kanava (YLE TV), joten lähes aina oltiin menossa ulkosalla. Tapio oli tosi mukava, soppuisa ja rauhallinen kaveri. Meitä oli yleensä liikkeellä sellainen 5-6 pojan porukka. Meidän reviiriä oli Finnilän ja Ahon välinen alue rajoittuen Räyringinjärveen, Valkiajärveen ja Haapajärveen. Vesistöjen rantojen ohella yksi mieluisimpia paikkoja oli Palokankaan alueen metsikkö (Palolan Nuorisoseuratalon sekä koulun ja urheilukentän ymäristö). Urheilukentän kulmassa olevan puku- ja urheiluvälinekopin kulmasta lähti polku, joka johti hiekkaharjun ja peltojen poikki Tapion kotiin Ellantuvalle. Nämä kouluun rajoittuvat metsiköt olivat Tapion isän Ahtin omistuksessa. Metsät olivat tosi hienoa maastoa; ylempänä hiekkapohjaista jylhää männikköä ja alempana tuuheaa isoa kuusikkoa. Tänne urheilukentän takana olevaan metsikköön, jossa oli ennestään muutama vanha hiekkamonttu, jonne rakensimme oman tukikohdan. Sinne kaivettiin oikein hyvänkokoinen “korsu” vanhan hiekkamontun reunaan ja tehtiin kunnon katto sekä uloskäynti siten, että sitä ei aivan helposti ohikulkiessa havainnut. Tässä tukikohdassa levähdettiin retkien lomassa ja vietettiin todellista “laatu-aikaa”. Se olikin tosi hyvä piilopaikka aika pitkään, kunnes Ahti sen sitten lopulta löysi ja meidän suureksi pettymykseksi rakensi valmiiseen kaivantoomme perunahaudan. Näillä retkillä kävimme aina silloin tällöin Tapion kotona vanhassa Ellantuvassa. Se talo olikin sisältä juhlavan tuntuinen suurine tupineen ja takkoineen sekä vanhan rakennuksen tuoksuineen. Meidän toinen tukikohta oli Räyringinjärven rannassa Valakiajärvelle johtavan veto-ojan varressa. Se oli vähän leikkimökkiä suurempi lautarakennus ja oikein tulisijalla varustettu. Tämäkin tukikohta koki kovan kohtalon, kun meidän “arkkivihollisemme” Ahon pojat löysivät sen ja polttivat maan tasalle.

Tapion eläkepäivät olivat ahkeraa aikaa

Eläkkeelle päästyään hänen kiinnostuksensa metsiin jatkui ja hän toimi aktiivisesti yhdistysmiehenä, erityisesti metsäkulttuurin, metsähistorian ja metsäperinteen harrastajana. Hän oli perustamassa Alnus ry:tä vuonna 1999, jonka tarkoituksena on keskipohjalaisen metsäkulttuurin edistäminen. Tapio oli yhdistyksen omatoiminen ja aikaansaavana sihteeri vuosina 2000-2010 ja sen jälkeen taitavana puheenjohtajana aina kuolemaansa saakka 2013. Tapio oli järjestämässä järjestämässä kaikkia kymmentä näyttelyä Alnus ry :n Metsäkulttuurikeskuksessa Tapion Tuvalla Kalajoella. Lisäksi än ideoi ja järjesti myös lukuisia Alnus ry:n seminaareja.

Yhdistyksen kotisivut ovat hänen käsialaansa, jonne hän loi Alnus ry:n laajalti mainetta saaneen Virtuaalimetsän. Peristeisellä puolella Tapio julkaisi kirjoitti kolme kirjaa, yksin tai yhdessä muiden kanssa kasattua Alnus ry:n julkaisua.

Merkittävästä työstään Metsähistorian Seura ry myönsi Tapio Salmelalle 19.3.2013 ansioplaketin keskipohjalaisen metsähistorian hyväksi tehdystä työstä.

Tapio Salmelan kirjojam joista yksi onkin luettavissa verkon kautta:

  • Metsän Avain – näyttely kirveen historiasta, Alnus ry, 2012. Kirja kertoo kirveiden historiasta, -teosta ja -käytöstä. Kirjassa on nähtävissä kirvesmallien kehittyminen kyläseppien tekemistä malleista tämän päivän teollisesti valmistettuihin kirveisiin. Kirja esittelee eri aikakausien kirveitä aina kivikaudelta lähtien.
  • Kannuksen taimitarha – Eilen ja tänään –näyttely 2009, Alnus ry, 2012. Kirja kertoo kuvin ja sanoin Kannuksen taimitarhan vaiheista 30-luvulta tähän päivään. Kirja (84 s.) on koottu näyttelyn aineistosta. Vanhemmat kuvat on ottanut Eero Huhtala työskennellessään 1960-luvun lopulla työnjohtajana Kannuksen taimitarhalla, uudemmat kuvat Matti Parikka ja Tapio Salmela.
  • Lestijokilaakson metsät ja vedet – Mahdollisuuksia ja uhkia, Matti Palo, Tapio Salmela ja Esa Heino, Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 911, 2004, ISBN 951-40-1906-7.