Aaprami Salmela, Isontuvan isäntä

Aaprami, yksi Salmelan Kolmesta Isännästä, Salmelan talon toinen kasvattipoika Aaprami Salmela (1791-1855) ja hänen vaimonsa Greeta (1797-1857) siirsivät vanhasta päärakennuksesta osan vielä etelämmäksi (noin 400m) mannikkökankaalle. Tämä on nykyinen Isotupa. Se sai lisänimen “Männikkö”, jota he eivät olisi halunneet, koska siellä asuvia alettiin sanoa “männinkäisiksi”. Kaikki, vävyiksi tulleetkin muuttivat nimensä Salmelaksi, kuten silloin oli tapana. Vanhukset muuttivat omien kasvattiensa perheiden mukaan. Aapramin suku vuosien saatossa rakensivat Isotuvan seuraksi Kasperintuvan, Leanterin ja Ylitalon.

Aaprami Salmela kaataa käsin karhun

Aaprami Matinpoika Salmelan kertomana: Aaprami Salmela, joka oli Sulo ja Martti Salmelan isoisäni isoisä, oli ollut 1800-luvun alkupuolella Harjun metsässä pilkkomassa tervaksia keväthangen aikana. Hän hiihteli illalla kotiin oikaisten suota myöden Isonkivensaaren kautta.

Tullessaan saareen karhu pisti päänsä suksien välistä ylös ja ravisteli lunta karvoistaan pois. Ukolla oli kirves pistettyma varsi takin kaulukseen niskanpuolelle. Valo sokaisi pimeassa maanneen karhun, ettei se heti osannut tehdä mitään. Silloin Aaprami ehti nykäistä kirveen, jonka upotti karhunkalloon. Kontio putosi pesään ja kirves tarttui sen päähan. Kun ukko kotiin tultuaan pyysi poikiaan valjastamaan hevosen karhun hakemista varten, eivät he, Eljas ja Matti uskoneet, vaan luulivat isänsä olevan jo vanhuudenhöperö. Silloin Aaprami suuttui ja sanoi: “Jos teistä kumpi vain olis ollu siinä yksin, olis paska menny houshun“. Kun sitten mentiin katsomaan, niin pesästä löytyi kuollut karhu. [A] Tämä tarina Aaprami Matinpoika Salmelan kertomana

S-P-1010 - Salmelan Kolmen Isännän tilatKuva. Aapramin maat punaisella

Männikön isäntä Aaprami Salmela (1791-1855) ja emäntä Greta Eliaantytär os Forsbacka (1797-1857) saivat kaksitoista lasta:

  • Matti Aaprami Salmelalle rakennettiin talo Salmelaan
  • Elias Aapraminpoika jäi kotitaloon isännäksi. He jakoivat Matin kanssa maan
  • Kaisa meni Juho Juhonpoika Långin kanssa naimisiin. Häitä vietettiin yhdessä veljen Elias Aapraminpojan kanssa samana päivänä 24.10.1847
  • Maija, muutti Kyyjärvelle, jonka jälkeläinen on Eino Palovesi. Han oli sota-aikana ministerinä ja sen jälkeen Keski-Suomen läänin maaherra.
  • BriItä-Leena meni Ullavan Hanhisaloon Sakun vaimoksi
  • Yksi tyttäristä meni Patanaan naimisiin.
  • Mari-Jaana meni naimisiin Taipaleeseen.
  • Jaakko muutti Kaustisen Köyhällejoelle.
  • Yksi tytär meni Siponkoskelle naimisiin.
  • Loput kolme kahdestatoista lapsesta ovat voineet kuolla pieninä, koska heistä ei ole toistaiseksi löydetty tietoja.

Aapramin poikien Matin ja Eliaksen perheistä tulivat myöhemmin Isontuvan, Kasperintuvan ja Ylitalon isännät.

Jälkipolviraportti (4 sukupolvea): Henkilön Aaprami Matinpoika Salmela jälkipolviraportti. Huomaa että yksityisyyssuojan takia ei ole tuotu suvun viimeisimpiä sukupolvia näkyviin.