Kesä-2015

Kesä tullen on päästy sekä pihan kimppuun, mutta myös sisustuksen tekemiseen. Pahimmat remontti toimet alkoivat jäädä taakse ja aloimme saamaan valmista pintaa. Talon tilannetta voi ehkäpä parhaiten seurata Marttilan remontti -sivulta (vetovalikon juuri).

Keittiö

Keittiö on tarkoitus jättää hirrelle, siten kuten keittiön kaapistot eivät sitä peitä. Askareina oli laittaa kaapistot paikalleen, kytkeä sähköt ja valot sekä laittaa vesi tiskialtaineen toimimaan.

Tupa

Tuvassa tien puolen seinä jää hirrelle soodapuhallettuna. Sisäseinät, vessan seinä sekä pihanpuolen seinänpätkä ovat sen verran rumaa hirttä tai ei hirttä ollenkaan (vessa). Ne ovat siis levytetty puukuitulevyllä, maalattu (ei ehkä noudata yleistä kuitulevyn käyttöohjeistusta) ja päälle vanhan ajan tapetti. Lattiat on tarkoitus vahata harmaaksi, ja siten tapetin sävy on harmaa.

Kammarit alakerrassa

Kammareissa oli jälkeenpäin rakennettu väliseinä, kun Martin ja Laineen hoidettavana oli ikääntyvä Martin täti opettaja-Laina. Tuolloin kuljettiin tienpuolen kammarista pihanpuolen kammariin. Nyt tehtiin toinen ovi tupaan, että molemmat kammarit saavat oman rauhansa. Uudet ovet löytyivät Katin isoäidin talosta Halsualta. Tässä operaatiossa ei vahingoitettu hirsiä, sillä uusi oviaukko tuli vanhan takan paikalle, jolla kohtaa seinässä oli muutenkin reikä kaminaa varten.

Paavonkammari yläkerrassa

Marttilan tärkein huone on Paavonkammari. Se on ollut nuorison pakopaikka iät’ajat. Vanhat puukuitulevyt, joissa oli yllättävästi vaaleanpunainen tapetti, sain päälleen uuden kuitulevykerroksen ja tapetin. Katto tehtiin Martti-vainaan panelista. Navetalta löytyi iso nippu panelia. Se ei olisi riittänyt sellaisenaan, mutta täydennettynä keittiöstä aikanaan puretuilla puolipaneelin pätkillä se saatiin riittämään. Aivan nahoilleen meni, ja panelien laskemiseen tarvittiin korkeampaa interpolointia.

 

Piha ja navetta