Sulo Salmela, Salmelan historioitsija

S-VK-1123W Sulo Salmela muotokuvaSulo Salmela (1910-2000) on Salmelan suvun historiikin kirjoittaja. Hänet muistetaankin erittäin sukurakkaana ja perheineen hän ahkerasti sukuloi. Kirjoittaminen ei hänelle ollut uutta, olihan hän koulutukseltaan opettaja ja julkaissut virallisen kansakoulun puukäsityön oppikirjan.

Sulo on Kasperi Salmelan poika ja vanhin veljessarjasta. Hän oli hyvää vauhtia kasvamassa Kasperintuvan isännäksi, mutta päätyikin opettajaksi. Sulon elämän kerran voi lukea erikseen: Elämäni Tilkkutäkki (S-D-0041) tai seurata tämän historiikin eri luvuista lähdeviitettä [A]. Tähän lukuun on kerätty Sulon oman elämän tapahtumia. Muita huomion arvoisia Sulon elämänkerran käänteitä ovat:

Kansakouluni

Aloitin syksyllä 1918 yläkoulun, joka oli silloin 4-vuotinen. Isäni Kasperi pani minut kouluun, vaikka olin vuotta nuorempi toisia. Olin terveydeltäni heikko. Sairastuin vakavasti marraskuussa. Minut vietiin lääkäriin tri Leikolan luokse Lappajärvelle. Hän totesi, että minussa on keuhkopussin tulehdus ja vettä keuhkoissa. Hän ottikin näytteeksi infektioruiskulla keuhkopussista vettä. Hoitona oli vahvistavaan lääkettä, kylmiä kääreitä vaihdettava kolmesti vuorokaudessa ja maattava kolme viikkoa. Neljännellä viikolla saa nousta vuoteesta, mutta ei saanut mennä ulos. Viidennellä viikolla saa mennä kouluun. Paranin kyllä lääkärin ennustuksen mukaan, mutta olin heikko voimiltani koko kouluajan. En kelvannut välitunneilla oman luokkani joukkoon pallopeleihin, enkä jaksanut kovasti juosta. Pallean seutuun alkoi helposti pistää. Myöhemmin kelpasin alempiluokkalaisten peliin. Tunneilla en tuntenut alemmuutta ja käsitöissä pärjäsin oikein hyvin. Tein neljännellä luokalla ollessani potkukelkan ja paljon muita töitä.Ei silloin mitään koneita ollut ja käsityötarpeetkin oli tuotava kotoa. Meillä sattui olemaan puuliiterin orrella veistetty reen jalaspuu. Vein sen koululle, sahasin halki käsisahalla, niin sain siitä molemmat jalakset. Sainkin käsityöstä 10 päästötodistukseen.

Koulun jälkeen aloin vahvistua ja murrosikäisenä olin jo täysi mies. Rippikoulussa ollessani en tuntenut alemmuutta ja huomasin, että kelpaan jo tyttöjenkin seuraan. Kansakoulussa ei kukaan olisi halunnut istua vieressäni, koska olin “tuommonen räkänokka“. [A]

Kotini töitä koulun jälkeen

Pääsin kansakoulusta keväällä 1922. Silloin vanhempani sanoivat, että nyt Sulon on ruvettava käymään äidin kanssa navetassa, niin ei tarvita piikaa. Silloin jää enemmän rahaa omaan käyttöön. Kuljin in sitten yhden talven äidin kanssa lehmiä hoitamassa joka aamu ja ilta. Lypsin usein Korjaelävä -nimisen lehmän, jolta tuli maito hyvin herkästi.

Seuraavana keväänä sisareni, Laimi, pääsi pois kansakoulusta. Kyllä me palvelijaa tilapäisesti tarvittiin senkin jälkeen, sillä äitini sai vielä kaksi lasta ja Laimi oli liian tottumaton yksin karjaa hoitamaan.

Minä sain kuitenkin keskittyä hevosmiehen hommiin. Isä-Kasperi jäi vähitellen yhteiskunnan tehtäviä hoitelemaan. Hän tuli vain kireimpinä aikoina avuksi talon töihin. Aina tuntui olevan kokous tai muu tehtävä esteenä. “Olis nuita kirjallisia töitä“, kun pyysin häntä talon hommiin. Toukotöiden aikana hän tuli kylvämään, kun olin muokannut pellon siihen kuntoon. Lannan ajamisessa ja kuormien teossa hän auttoi. Meillä oli vain yksi ruunahevonen, Reipas, nimeltään. Vanhantuvan Antti ja isäni olivat ostaneet yhdessä kahden hevosen vedettävän auran ja samoin Hankmo -nimisen äkeen. Niiden vetämiseen tarvittiin kaksi hevosta eikä kummallakaan talolla ollut kuin yksi. Parihevonen piti aina lainata puolin ja toisin. Kyntämiseen tuli aina mieskin mukaan ajamaan paria, koska pellot olivat kivisiä ja puisia.

Muokkaus kävi niin nopeammin ja tehokkaammin kuin yhden hevosen pelillä. Oli meillä yhden hevosen aurakin, jolla kynnettiin sänkipeltoja. Kylvökonetta ei ollut vaan siemenet heiteltiin käsin ja mullattiin jousiäkeellä, jonka jälkeen pelto jyrättiin tasaiseksi. [A]

Maamieskoulu

S-VK-1132HW Sulo Salmela opiskelemassa Kannuksen maamieskoulussa 2-4Olin melkein 18 vuoden ikäinen, kun vanhempani kerran kysyivät minulta, haluaisinko mennä maamieskouluun. Ei minulla mitään sitä vastaan ollut. Hain sitten Keski-Pohjanmaan maamieskouluun Kannukseen oppilaaksi ja pääsinkin. Koulu alkoi tammikuussa loppiaisen jälkeen 1928. Teoriaa opetettiin Vapunpäivään asti, kesä oltiin harjoittelutilalla töissä syyskuun loppuun saakka ja sitten taas koulussa melkein jouluun asti. Taisi siinä olla viikko kotilomaa lokakuun alussa. Koululla oli niin sanottu havaintotila, jonka navetassa, kanalassa, tallissa ja sikalassa meillä oli työvuorot iltaisin viikko kerrallaan.

Kuva. Sulo opiskelemassa Kannuksen Maamieskoulussa, kuvassa vasemmalla edessä.

 S-VK-1132GW Sulo Salmela opiskelemassa Kannuksen maamieskoulussa 1-4

Kuva. Sulo Maamieskoulussa, kuvassa takana keskellä

Harjoittelutilat olivat ympäri Suomea. Harjoittelutilan paikasta sai lausua toivomuksen, mille suunnalle ja kenen kanssa samalle tilalle haluaa. Me Santeri Klemolan kanssa pyrimme Etelä-Suomeen. Santeri oli kotoisin Vetelin kirkonkylästä ja asuimme samassa huoneessa koululla. Koulu oli sisäoppilaitos. Toisilla oppilailla oli hauskaa, kun agronomi Tainio ilmoitti luokassa: “Klemola ja Salmela menevät Pusulaan Passarin tilalle.” En siihen mennessä ollut matkustanut rautatiellä muuta kuin Kokkolasta Kannukseen noin 40 kilometriä. Olin tehnyt käsityötunnilla vanerisen matkalaukun, josta olin ylpeä. Matka harjoitustilalle oli aikamoinen elämys. Ensi piti mennä Hyvinkäälle ja vaihtaa siinä Högforssiin (Karkkilaan) menevään kapearaiteiseen junaan. Se tuntui ihmeelliseltä, kun siinä oli kiskojen väli suunnilleen sama kuin reen jalasten väli. Höyryveturi puksutteli, vaunut heiluivat ja kolisivat perässä. Vauhtikaan ei päätä huimannut. Ehkä sama kuin hevosen hölkkä. Rautatie oli mutkainen ja mäkinen. Vastamaassa juna melkein pysähtyi, mutta perille kuitenkin tultiin. Asemalla oli vastassa koppalakkinen autokuski, joka tuli heti meidän luokse ja kysyi, oletteko Passariin menossa. Niin meidät vietiin kuin suuret herrat autolla Passarin pihaan. Taksi oli siihen aikaan suuri harvinaisuus.

Ensimmäisenä päivänä isäntä esitteli meille maatilaa. Kiersimme rakennukset ja pellot. Passari on Vanha ratsutila. Siinä oli silloin viljeltyä maata vähän yli 50 hehtaaria. Hevosia oli 5, lehmiä lähes 40, 4 emakkoa ja muutama lihotussika, kanoja ja lampaita. Työväkeä oli seuraavasti: isännän nuorempi veli, emäntä, kolme perheellistä muonamiestä, joiden vaimot ja lapsia oli kiireaikana tilapäistöissä, karjakko, kaksi karjanhoitoharjoittelijaa ja me Santerin kanssa. Sitten isäntäparilla oli kaksi kouluikäistä poikaa. Me saimme asunnoksi päärakennuksen vieraspäästö kamarin. Karjakko ja tyttöharjoittelijat asuivat vanhassa päärakennuksessa ja meille tehtiin heti selväksi, että se on kiellettyä aluetta.

Pusalan Passarin tilalla kesällä 1928 webKuva. Pusulan Passarin tilalla kesällä 1928 [Sini Juvankoski kuva]

Se kesä oli hyvin sateinen. Jos ei peltotyöt käyneet sateen takia, löytyi aina laitumen raivaamista, halkojen hakkaamista, ojan kaivamista, aidan tekoa, sokeri- ja rehujuurikkaan harventamista, heinäseipäiden tekoa ja niin edelleen. Sateensuojaan ei menty. Aina oli työilma. Siirryttiin vain sopivaan työhön. Ei meillä ollut sadetakkeja. Teimme työtä vaatteet märkinä, eihän työssä vilustu. Iltaisin lämmitimme usein kaakeliuunin. Vaihdoimme kuivat vaatteet ja ripustimme märät vetimet kuivumaan. Aamulla nousimme kello 6.50, vedimme jäykät kropisevat vaatteet yllemme ja menimme tuvan puolelle aamupalalle. Saimme kaura- tai muuta puuroa, kuorittua maitoa ja leipää. Jälkiruokana oli pala hiivaleipää ja paahdetuista vehnänjyvistä keitettyä kahvia. Sitten kokoonnuttiin talliin kello 7 työnjakoon. Sen teki isäntä tultuaan sinne tai hänen veljensä, joka oli vahva etumies ja maanviljelykoulun käynyt.

Hän tai joku muonamiehistä tuli meidän, harjoittelijoiden mukaan samaan työhön. Kello 12 – 15 oli päivällisaika. Enimmäkseen kävimme tuvanpuolella syömässä, mutta oli eräs peltopalsta niin kaukana, että sinne emäntä pisti eväät mukaan. Työpäivä päättyi kello 19. Tämä oli aika pitkä rupiama kun kahvituntia ei tunnettu, 6 tuntia yhteen mittaan.

Me aloimme varata leipäpalan taskuun päivällistunnilla. Kun muonamiehille tuotiin heidän kotoaan kahvia iltapäivällä, me Santerin kanssa jyrsittiin kuivaa leipää. Työpäivä kesti 10 tuntia. Me teimme kaikkia maataloustöitä, paitsi karjanhoitoa. Vieläpä me kilpailimme keskenämme salaojan kaivamisessa ja niittämisessä. Palkkaa saimme 200 markkaa kuukaudessa. Helpoimpia töitä oli hevosten ajaminen. Esimerkiksi äestäminen, kyntäminen ja heinien ja viljojen ajaminen. Heinät ja viljat kuivattiin seipäillä, mutta ruis niitettiin viikatteella ja naiset tulivat perässä sitoen ne lyhteiksi, jotka pantiin kuhiloihin. Sielläkin siemenruis puitiin riihessä käsipelillä, mutta muu vilja puitiin suoraan seipäiltä ajettuna välittömästi puimakoneella, jota pyöritti sähkömoottori. Viimeksi teimme syyskyntöjä. Isäntä oli meihin tyytyväinen, koska antoi suljetun kirjeen mukaan vietäväksi koulun rehtorille. Siinä hän oli kehunut meitä hyviksi työntekijöiksi.

Meidän oli tehtävä vielä kirjalliset kuukausiraportit maatalousministeriöön. Pyhäpäivät kuluivat paperitöihin. Kesätöistä tuli vielä eri harjoittelutodistukset, jotka liitettiin maamieskoulun päästötodistukseen. Tämä neljän kuukauden harjoittelu opetti minulle, miten tärkeä on työajan hyväksikäyttö ja täsmällisyys maataloudessa. Jokainen työ on tehtävä ajallaan. [A]

Pusalan Passarin tilalla heinätöissä 1928 webKuva. Pusulan Passarin tilalla heinätöissä kesällä 1928, samana vuonna kuin Sulo oli tilalla harjoittelussa. Suvun kirja on työn alla ja tilan sekä sen omistavan suvun juuret ulottuvat ainakin vuoteen 1539. Sulon käydessä tilalla isäntinä olivat Paavo ja Hilma Juvankoski [Sini Juvankoski kuva]

S-VK-1127AW Sotilas Sulo SalmelaVarusmiespalvelu

Olin ollut armeijan leivissä varusmiehenä syyskuusta 1930 joulukuuhun -31 Viipurissa Kenttätykistössä KTR2:ssa. Kävin aliupseerikoulun ja olin sieltä tultuani alikersantti. Ollessani ruotuväessä oli Sanfred-enon maatila ehditty jo myydä. Pian sen jälkeen ostettiin se Urho-enon  maatila. Sen kokonaispinta-ala oli sama kuin isäni talossa, mutta kotonani oli tehty kytömaata, että meillä oli sitä noin neljä hehtaaria enemmän kuin ostetussa talossa. [A]

Pehtoorina

Maamieskoulusta tultuani olin tietenkin maahenkeä täynnä. Isä-Kasperi luovutti hyvin mielellään minulle maatilan hoidon päästökseen itse hoitamaan monia yhteiskunnallisia tehtäviä. Silloin kotonani oli meitä sisaruksia jo neljä kansakoulun käynyttä. Minun lisäkseni oli Laimi, Martti ja Uljas. Laimi hoiteli karjaa, Martti teki mielellään talvisin metsätöitä ja kesäisin ojien perkausta, kaivamista ja muuta itsenäisluontoista työtä ja Uljasta miellytti hevosmiehen tehtävät.

Kun meille oli vuokrattu Sanfred-enon maatila, oli siinä tullut maan lisäksi kolme lehmää ja hevonen. Enoni oli silloin poikamies ja oli mielellään ansiotyössä. Hän oli muun muassa tekemässä Räyringin uutta meijeriä ja Polson koulua. Kotonani oli työ lisääntynyt samalla, kun työvoimakin oli kasvanut. Nuorimmat meidän perheestä kävivät vielä koulua.

Yritin toteuttaa kotonani samanlaista työrytmiä, mihin olin Passarissa oppinut. Sovimme ensin, että teemme kesällä yhdeksän ja talvella kahdeksan tunnin työpäiviä. Töihin lähtöaikaa siirrettiin tunnilla myöhemmäksi, kello kahdeksaan. Hevosen ja karjanhoitajan oli aloitettava aikaisemmin.

Tässä kellon mukaan lähtemisessä tulikin vaikeuksia. Siihen ei kotonani aikaisemmin oltu kiinnitetty huomiota. Sain monesti oikein kiukkuisesti komennella nuorempia veljiäni joutumaan työhön ja emäntiä aamuaterian jouduttamiseen. Kyllä se aamulähtö alkoi vähitellen sujua, mutta sitkeän harjoittelun kautta asenne muuttui. [A]

Seminaari

Olin pitkän aikaa harkinnut lähtöä valmistuakseni johonkin ammattiin. Maamiesopisto oli yksi vaihtoehto, mutta pula-aika ei houkutellut maatalousalalle. Meillä oli neljä aikuista poikaa vielä ja Jussi, kouluikäinen. Kotona ei ollut kuitenkaan niin paljon maata, että siitä olisi saanut useampia elinkelpoisia tiloja. Näistä syistä katsoin opintien turvallisimmaksi ja hain Sortavalan seminaariin. Pääsin ensin sisäänpääsykokeisiin vuonna 1933.

Sinne oli kutsuttu yli 100 mieshakijaa, joista vain 30 otettiin. Kokeita oli kolmena päivänä. Se oli melkonen hermopaine koko ajan. En tahtonut uskoa päässeeni, kun kuulin nimeni mainittavan. Jussi Isosaari oli mukana ja hän pääsi varaoppilaana sisään. Hänestä tuli kuitenkin myöhemmin Hämeenlinnan opettajavalmistus-laitoksen rehtori. Me asuimme ensimmäisen vuoden Jussin kanssa huonetovereina. Opiskelu kesti viisi vuotta, josta ajasta asuin kolme lukukautta sisäoppilaitoksessa. Seminaarissa oli lähes 300 oppilasta, joista puolet naisia. Sieltä oli tapana erottaa joka vuosi joku, tai joitakin kurinpidon vuoksi, vuodeksi tai kokonaan. Heidän tilalleen otettiin ylioppilaita enimmäkseen kahdeksi vuodeksi. Näin luokkien vahvuus oli noin 30 koko ajan. Opiskelu oli kovaa hommaa. Siellä oli pakko yrittää, jos mieli saada keskinkertaisenkaan todistuksen.

Soittamisen oppiminen tuotti minulle paljon työtä, enkä sittenkaan saanut siitä hyvää arvosanaa. Neljännen vuoden kevätpuolella tentitittiin melkein kaikki oppiaineet ja saatiin niistä lopulliset numerot. Viides vuosi oli opetusharjoittelua, Harjoituskoulussa ja opetusopin sekä kasvatustieteen lukemista. Olen ollut tyytyväinen niihin arvosanoihin, jotka sain. [A]

Siiri

S-VK-1105W - Siiri SalmelaTapasin Siirin ollessani seminaarissa toista vuotta, kun menimme luokkatoverini kanssa tivoliin ja hän tunsi Siirin tyttökaverin. Me Arvin kanssa päätimme pyrkiä saatille. Siitä se sitten alkoi Siirin ja minun yhteinen elämäntaival. Ei se ollut mikään yhtäkkinen rakastuminen. Kai minua miellytti hänen seurassaan sekin, ettei tarvinnut puhua aina kouluasioista. Siiri kävi silloin Sortavalan naiskotiteollisuuskoulun ompelulinjaa. Sitten me hukkasimme toisemme ja kului vuosi ennenkuin taas tavattiin sattumalta. Hän oli ollut Joensuun kotitalouskoulussa yhden talven. Me tapasimme toisiamme viikottain.

Kuva. Siiri Salmela os Kujala

Kävelimme pitkin kaupunkia enimmäkseen, koska ei ollut varaa kovin usein mennä ravintolaan. Rupesin sitten käymään hänen kotonaan, kun olin huomannut ettei minua poiskaan ajettu. Siiri muistaa, että kosin häntä 21.4.1937. Menimme pian kihloihin 5.6.1937. Olimme tietenkin onnellisia. Seuraavan kesälomani aikana kiertelimme kummankin sukulaisissa ja vein Siirin Salmelaankin. Kihlausaikamme kesti toista vuotta. Siiri meni vielä Sortavalan Naiskotiteollisuuskoulun kutomalinjalle tekemään itselleen kapioita. Näin hän oli saanut hyvän koulutuksen perheenemännäksi. Valmistuin sitten opettajaksi keväällä 1938. Meidät vihittiin samana kesänä 29 päivänä heinäkuuta Sortavalan ortotoksisessa kirkossa. Silloin oli 30 asteen helle. Siirin sukulaiset halusivat tanssia. Siirin isä, Antti Kujala, oli vuokrannut Sortavalan palloilijoiden salin ja haitarin soittajan. Kyllä siellä hiki virtasi. [A]

Härkälän koulu

Olin saanut väliaikaisen opettajan viran Uukuniemen Härkälän koulusta. Lähdimme häämatkalle katsomaan tulevaa työpaikkaamme. Koulu oli tiilestä rakennettu ja tontti rajoittui Pyhäjärven hiekkarantaan.

Erittäin ihana paikka. Otimme mielihyvin kotimme vastaan. Kun sitten muutimme sinne ja aloimme asua, huomasimme varjopuoliakin. Paikka oli syrjäinen. Linja-auto kulki viiden kilometrin päästä. Koululle ei ollut puhelinta ja kauppaan oli kymmenen kilometriä. Lähin kauppa oli Ristlahden kylässä, jossa oli myös lähin postitoimisto. Härkälään kannettiin posti ja kantaja asui noin 2 kilometrin päässä. Kirjeet oli annettava kantajalle silloin, kun hän kävi koululla. Yhteydet muuhun maailmaan olivat alkeelliset.

Ei meillä aluksi ollut radiotakaan, kun piti säästää rahaa velkojenlyhentämiseen. Minulla oli polkupyörä. Kauppaan oli mentävä yksin tai yhdellä pyörällä. Menomatkalla Siiri istui pyörän rungolla ja vastamaat käveltiin. Tulomatkalla ajoimme vuorotellen, kilometrin pätkissä.

Toinen käveli ja otti pyörän tienvarresta siitä, mihin ajaja oli sen jättänyt. Sitten hän ajoi kävelijästä ohi ja jätti pyörän taas seuraavan kilometripylvään luokse. Härkälässä ei ollut sähköä.

Koululla oli öljyvalaistus. Minulla oli oppilaina 3-6 luokat. Saimi Mononen opetti alakoulussa. Minulla oli vähän yli 30 oppilasta. He olivat kilttejä maaseutulapsia. Varjopuolena oli se, että oppilaat oli jaettava kahteen opetusryhmään. Kun opetin äänekastä teoriaa, niin toinen ryhmä teki hiljaista työtä. Kun en ehtinyt näitä vihkotyön tekijöitä valvoa, niin he usein tekivät jatkuvasti samoja virheitä, vaikka ne oli vihkoon korjattu puneella. Kun Siirilla oli vapaata aikaa, otin hänet apuopettajaksi joskus. Silloin virheet alkoivat vähentyä. Saadaksemme kosketusta paikalliseen nuorisoon, otin opintokerhon ohjaamisen tehtäväkseni. Pidimme keväällä iltamat ja tulot käytettiin Tolvajärvelle tehdyn autoretken menoihin. Oppilaiden kanssa pidimme kuusijuhlan, äitienpäiväjuhlan ja lukuvuoden päätosjuhlan. Tämän lisäksi pidin vielä iltajatkokoulua. Kyllä siellä töitä riitti ja nuorena jaksoi. Kun seuraavan paikan hakemisesta oli puhe, niin Siiri halusi vaikka mihin muualle lähteä, kunhan pääsee pois Härkälästa. Hakupapereita lähetettiin sitten moneen paikkaan, sillä siihen aikaan ei ollut kovin paljon varaa valita työpaikkaa. [A]

S-VK-1109W Sulon ja Siirin perhe 1951-12-01Kuva. Perhe joulukuussa 1951

Karsikkaan koulu

Kesällä 1939 sainkin kolmesta paikasta samaan saikaan työtarjouksen. Olimme Salmelassa kesälomalla, vuokrasimme Leivon autokuskiksi ja kävimme katsomassa Karsikkaan koulua ja lupauduimme sinne. Toiset koulut olivat Evijärven jokikylässä ja Säämingin Kiviapajalla, jotka hylkäsimme näkemättä. Karsikkaan koulu oli suurin, kolmiopettajainen.

Sain nyt 5. ja 6. luokat opetettavakseni. En kuitenkaan päässyt irti laulun opettamisesta, kun ei kumpikaan naisopettajista halunnut vaihtaa tunteja. Alma Möttönen ja minä soittelimme aamuhartaudet ja rukoukset pidimme vuorotellen. Kahden luokan opettaminen oli helpompaa kuin neljän. Siinä sai hiljaisina tunteina ohjata oppilaiden työskentelyä. Virheet tulivat paremmin korjatuiksi. Opetus meni paremmin perille ja oli tehokasta. [A]

Rauha

Sodan jälkeen aloimme hakea sopivaa koulua, mihin muuttaisimme, mutta avoimet virat olivat varattuja siirto-opettajia varten, koska he olivat menettäneet työpaikkansa alueluovutuksen takia. He saivat valita parhaita paikkoja ja vasta valmistuneet saivat tyytyä jäännöskouluihin. Silloin kaduin, että olimme lähteneet Härkälän koululta, koska se jäi rajan taakse. Me vaihdoimme virkoja Majamäen kanssa ja menimme Nummen Järvenpään koululle vuonna 1945. Se oli kaksiopettajainen koulu ja vähän oppilaita. Työ oli helppoa, mutta laulun opetuksesta ja soitosta en päässyt enkä pitänyt siitä. Siksi aioin pyrkiä päiväjatkokouluun poikien käsitöiden opettajaksi, koska olin vahva siinä aineessa. Sainkin sitten 1947 Valkeakosken päiväjatkokoulun poikien käsitöiden opettajan viran ensin väliaikaiseksi ja seuraavana vuonna pääsin väkinaiseksi. Tämä olikin sitten lopullinen virka eläkeikään -71 saakka.

Järvenpään koululla ollessamme meille syntyi kolmas lapsi, Raija 21. 3.1947. Hän näki päivän valon kotona, mutta ei ilman riskia. Katilö oli tullut aamulla aikaisin. Hän oli tullut vuokra-autolla Leppakorpeen, josta Jouko Peltonen haki hänet hevoskyydilla.

S-VK-1110W Sulo ja Siiri sekä Siirin vanhemmatKuva. Sulo ja Siiri yhteiskuvassa Siirin vanhempien Antti ja Martta Kujalan kanssa

Syntyminen tapahtui jo ennen koulun alkua. Vauvan parkuminen kuului jo kamarista ja silloin Siiri huusi minut sinne. Nyt on saatava jäitä ja pian, kuului kasky. Juoksin jokirantaan kirves kadessa, hakkäsin jäitä ja toin sisään. Verenvuoto oli niin runsas, että katilökin pelästyi. Onneksi jaapussi auttoi, vuoto lakkasi vähitellen. Kuumetta oli muutamana päivänä jonkun verran. Parin viikon kuluttua Siiri nousi ylos, kun oli ensin kylvetetty saunassa ja hangattu vanhat ihosolut pois. Silloin hän tunsi itsensä terveeksi. [A]

Elämää Valkeakoskella

Kansa- ja Kansalaiskoulun puutyöt -kirjankansi Nuorten puutyöopas -kirjankansiMeille synti Valkeakoskelle muuton jälkeen vielä yksi poika, Kimmo, jonka Siiri kävi hakemassa Helsingista. Kimmo syntyi Helsingin Katildopistolla 1.12.1949. Valkeakoskella oli aluksi hirvittava asuntopula, koska paikkakunta oli yhtäkkiä kasvanut teollisuuden lisääntyessa ja karjalaisen siirtoväen asettuessa tehdästyöhön. Mekin jouduimme asumaan yli kaksi Vuotta pienessa koulun vinttiasunnossa, kunnes Tietolaan rakennettiin opettaja-asuntola. Pääsimme uuteen, mukavuuksilla varustettuun kolme huonetta ja keittiön käsittavaan asuntoon pääsiäiseksi -50. Silloin valmistui myöskin uusi koulutalo Tietolaan. Päiväjatkokoulua alettiin kehittää linjajakoseksi. Kun oppilasmäärä oli lisääntynyt niin paljon, ettei poikien käsityötunnit enää sopineet yhdelle opettajalle, otettiin toinen, joka opetti metallitöitä, niin minä sain valita ja otin puutyö. Valkeakoski oli käsitöiden opetuksessa esimerkillinen paikkakunta. Tarkastaja Lauri Tarkkila alkoi ohjata tanne kouluväkeä tutustumaan päiväjatkokoulun toimintaan. Meidän oppilastyömme alkoivat herattaa huomiota kauempanakin, niin tyttöjen kuin poikienkin työ. Olimme vieneet oppilastöitä kansakouluväen nayttelyihin Tampereelle, Helsinkiin ja Lähtee n vuonna 1956. Toijala, Valkeakoski ja Viiala kilpailivat keskenään oppilastöiden nayttelyilla kevaisin. Niitä kaytiin katsomassa puolin ja toisin. Jokainen opettaja halusi uusia ideoita käsitöihin. Metallityöt ja tyttöjen käsityöt olivat hyvin korkeatasoisia. Pojat tekivät kaikkia huonekaluja pintakäsittelyineen ja verhoiluineen. Meillä oli hyvin innokas johtaja, Mauno Hurme, joka osasi innostaa opettajia ja edustaa koulua ulos päin. Tarkastaja Tarkkila pyysi sitten minua kirjoittamaan puutoiden oppaan poikia varten, joka sai sitten nimeksi Nuorten puutyönopas. Se hyväksyttiin Kouluhallituksessa oppikirjaksi Kansalaiskouluun vuonna 1958. Samana vuonna jatkokoulu muuttui Kansalaiskouluksi ja tuli kaksivuotisena päiväkouluna pakolliseksi koko maassa. Seuravana vuonna julkaistiin yhteistyössä Erkki Nivarpään ja Lauri Tarkkilan kanssa tehty Kansa- ja kansalaiskoulun puutyöt -kirja.Sulo Salmelan kihlajaislahja Paavo ja Kati Salmelalle - Copy

Kuva. Sulon tekemä kuppi on kihlajaislahja Paavo ja Kati Salmelalle

Kansalaiskoulu kehitettiin linjajakoseksi ja oppilaat saivat kouluun tullessaan valita haluamansa linjan seuraavista: pojilla puu-, metalli-tai kaupallinen linja. Tytyilla oli vastaavasti käsityö-,kotitalous- tai kaupallinen linja. Puulijalla oli 12 tuntia työtä, 2 tuntia ammattipiirustusta ja l tunti ammattioppia viikossa.Metallitöissä oli vastaavasti samat tunnit. Työtä tehtiin kolmen tunnin vuoroissa. Kun oppilas pääsi Kansalaiskoulusta, oli hänellä melkeinen ammattitaito työpaikkaa etsiessään. [A]

Kesämökit

Rakensimme ensimmäisen kesämökkimme Painon kylään Jussilalta ostetulle tontille. Rakentaminen tapahtui vuosina -51 ja -52. Ostin Valkeakoskelta koulun tontilta vanhan Honkasen saunarakennuksen, jonka hirsiosa oli 5 x 5% metriä. Siirsimme sen Painoon ja teimme laudasta siihen eteisen ja lastenkamarin. Ensin meillä oli lasten leikkimökistä tehty sauna, mutta myöhemmin rakensimme rantaan kunnon saunan ja sen yhteyteen pirtin, jossa oli takka ja kerrossanky nukkumista varten. Rakentamisessa olivat lapsetkin mukana kantamassa tiiliä ja lautoja. Ukki, Siirin isä oli auttämässa jo ensimmäista hirsirakennusta pystyyn. Sinne me menimme aina heti koulun loppumisen jälkeen kevaisin ja olimme syksyyn, kunnes lukuvuosi alkoi. Me vietimme siellä yli kymmenen kesälomaamme, lähes kolme kuukautta kerrallaan. Rakennusvaiheessa Kimmo oli vauva ja nukkui korissa lautakasan päällä, kun Siiri oli tullut tuomaan evästä ja auttamaan rakennustyössä.

Siiri tuli tavallisesti linja-autossa lasten kanssa tienhaaraan ja otti evaskassin käteensa siinä, lapsi oli toisella käsivarrella ja Raija piteli helmasta kiinni. Pirkko ja Yrjö kantoivat maitohinkkia ja muita tavaroita. minä olin usein leikkimökissä yötä tai olin tullut pyaralla aikaisemmin aamulla. Meillä oli siellä oli siellä perunamaatakin noin 10 aaria, kymmenkunta marjapensasta ja 6 omenapuuta. Olimme puutarhatuotteista omavaraisia. Mansikkaa taidettiin vähän myydäkin.

Painon kesämökki myytiin 1964, pian omakotitalon valmistumisen jälkeen, kun pelkäsimme rakennusvelkojen lyhennyksia. Maksoimme sitten korkeakorkoisimmat pankkivelat pois. Ainoastaan Aravalaina jäi, koska se ei rasittanut. Sairastumiseni vuonna 1963 vaikutti osaltaan kesämökin myyntiin. Ei kauan kestänyt, kun lasten ja meidänkin alkoi uudelleen tehdä mieli kesämökkiä. Kun tuntui silta, että selviämme siitä, ostimme tontin Langelmäen Laytanejärven saaresta vuonna -66 ja rakensimme sinne samana kesänä saunan häylahirresta. Päärakennus tehtiin sitten komiasti Aunuksen punahongasta. Siinä meni sitten kaksi seuraavaa kesää. Tämä “Korpiloukko” on tarkoitettu paremminkin viikonloppumajaksi. Siksi sinne ei ole laitettu kasvitarhaa, joka pitäisi enemmän kiinni asukkaista. [A]

Oma talo ja perhe

S-VK-1136BW Sulo ja Siiri sekä Pirkko kävelyllä Sulon Valkeakosken Kansakoulun luonaOlimme asuneet niementiella 64 neliömetrin asunnossa, jossa oli yhteensä neljä huonetta. Kun lapset kasvoivat, alko asunto tuntua ahtaalta. Silloin päätimme rakentaa oman talon. Saimme ostaa vihdoinkin tontin Vakkeakosken kauppalalta sopu hintaan. Suunnittelimme itse omakotitalon. Aatto Multanen teki piirustukset. Aravalainan saantia varten oli ehtona rakentaa myöskin vuokra-asunto samaan rakennukseen.

Kuva. Sulo ja Siiri sekä Pirkko kävelyllä Sulon Valkeakosken Kansakoulun luona

S-VK-1139W Sulo ja Siiri Salmela - Siirin 70-vuotiskuvaSen teimme ylakertaan, että saimme vinttitilan hyödylliseen kayttoon. Talo valmistui vuonna 1962 Raiskionkatu 8:aan. Pirkko ja Yrjö olivat juuri päässeet ylioppilaiksi. Pirkko lähtikin jo rakennusaikana Jyväskylän Yliopiston opettajainvalmistuslaitokseen. Yrjöoli mukana rakentamisessa ja meni sitten Kauppalan vesiasemalle harjoittelijaksi, että sai asua vielä kotona. Sen jälkeen hän pääsi Helsingin teknilliseen opistoon. Pirkko valmistui opettajaksi kahdessa vuodessa. Yrjöltä kului neljä vuotta opiskeluun. Hänestä tuli LVI-insinööri. Armeijakin vei vuoden. Raija pääsi ylioppilaaksi vuonna 1967 ja aikoi lastentarhan opettajaksi. Hän harjoitteli kehitysvammaisten lasten hoitolaitoksessa, mutta ei sitä kuitenkaan hyväksytty lastentarhanopettajien valmistuslaitoksen esiharjoitteluksi. Hän haki sitten sairaanhoitajaopistoon Lähtee n ja pääsi sinne. Hän valmistui sairaanhoitajaksi vuonna 1970.

Kimmo taas vuorostaan pääsi ylioppilaaksi 1969. Häneltä kului armeijassa vuosi ja toinen rakennusharjoittelussa. Sitten hän pääsi Tampereen tekniseen opistoon ja valmistui rakennusarkkitehdiksi keväällä 1975. Jokainen meidän lapsista joutui opiskelemaan suureksi osaksi velaksi, sillä meillä itsellä oli rakennusvelkaa, jota oli lyhennettävä määräaikoina. Kotoa avustettiin sen verran opintoja, että saivat vuokratuksi asunnon itselleen. Valtion opintolainaa ei tainnut saada muut kuin Raija ja Kimmo. [A]

Kuva. Siirin 70-vuotiskuva

Ukki ja Mummo [Antti ja Martta Kujala]

Siirin isä ja äiti olivat sodan jälkeen taas tulleet meidän perheen jäseniksi. Kun muutimme Valkeakoskelle pieneen asuntoon, ostivat he Hauhon Eteläisistä pienen asunnon ja muuttivat sinne. Ukki ei viihtynyt siellä, niin he myivät sen ja ostivat vuonna 1953 läheltä Ryttylää Turkhaudasta talon johon muuttivat asumaan. Siinä he eivät ehtineet asua kauan, kun Antti Kujala kuoli 29. 6.1953. Hänet haudattiin Hämeenlinnaan. Mummo eleli siellä seuraavaan kesään ja muutti sitten Painon kylään meidän kesämokille. Hän ehti asua lähes 10 vuotta siellö ennen kuin me voimme taas ottaa hänet luoksemme Raiskionkadun, omakotitaloon. Hän halvaantui vuonna 1974 ja eli neljä viimeistä vuotta Palmurinteen vanhainkodissa. Mummo kuoli 7.5.1984. [A]

S-VK-1119W - Sulo ja Siiri Salmelan perheKuva. Sulon ja Siirin perhe sekä Siirin vanhemmat

Jälleen kahden

Lapsemme ovat jo lähteneet yksi toisensa jälkeen ja perustaneet omat perheensä. Olemme nyt Siirin kanssa kahden, sillä mummokin lähti iaisyyteen viime keväänä. Yrjön perhe asuu Jokelassa. Yrjö itse kay töissä Helsingissä Imatran voiman konttorissa. Pirkko asuu perheineen Tuusulan Nahkelassa ja on talla hetkella kotirouva. Raijan perhe asuu Lappeenrannassa. Hän itse on töissä Keskussairaalassa. Kimmo on Turussa Kasagranten arkkitehtitoimistossa töissä ja asuu lähellä, Littoisissa. Hän osti vanhan verkatehtaan asuntotalon puolikkaan ja on siitä korjannut nykyajan vaatimukset täyttävan asunnon. Yrjö taas osti Jokelasta vanhan omakotitalon, jota on taytynyt korjailla. Pirkko ja Matti rakensivat uuden nykyaikaisen tiilitalon Nahkelaan Mannerin maalle. Raija ja Markku suunnittelevat omakotitalon rakentamista parhaillaan Taipalsaaren puolelle.

Me olemme myyneet liian suureksi osoittautuneen omakotitalon ja ostimme rivitalo-osakkeen, jossa on koko huoneisto samassa tasossa. Lampimasta autotallista tuli hyvä askarteluhuone minulle. Tässä on 93 neliömetriä, kolme huonetta, keittiö, pesuhuone ja sauna. Autotalli ja varastotilat alakerroksessa ovat lisänä. [A]

Siiri Salmela muistelee

Siiri on Antti ja Martta Kujalan tytär ja tulee Ruokojärven kylästä. Seuraavissa luvuissa Siirin omia muistelmia nuoruudestaan.

Syntymäkotini

Oli kuuma kesäkuun 21. päivä vuonna 1917, kun äitini tunsi oireita esikoisensa syntymisestä oltuaan koko päivän levittämässä lantaa kesantopellolla. Silloin minä sain nähdä päivänvalon ensimmäisen kerran. Asuimme silloin Impilahden Ruokojärven kylässä isäni kotitalossa yhdessä setäni Johanneksen perheen ja mummoni kanssa. Väkeä oli talossa 11 henkeä. Sisareni Aune syntyi 1920, mutta hän sairastui ja kuoli vähän yli vuoden ikäisenä. Muistan hyvin hänet pienenä palleroisena. Asuimme talon peräkamarissa, johon oli kuljettava sedän kamarin lävitse. Mummo nukkui tuvassa. Hän oli emäntä ja miniät tekivät töitä sisällä, navetassa ja pelloilla miesten apuna. Mummo heijasi lapsia. Serkkuni olivat minua vanhempia. [A]

Rakennettiin oma koti

Olin viisivuotias, kun veljekset päättivät perustaa kummallekin oman talouden. Mummo oli sitten vuoroon kummankin pojan luona. Pellot ja metsät jaettiin ja meille rakennettiin koti Ruokojärven eteläpäähän Nivanojan tuntumaan. Asuinpaikka oli mukava, kun järvi oli vieressä ja sauna joen rannalla. Siellä kävivät kesäisin kylän naiset pyykillä ja lapset uimassa. Saunasta pääsimme suoraan uimaaan.

Sauma- ja pyykkivesi oli pehmoista. Jokeen putoamisia tapahtui usein, mutta onneksi ei kukaan hukkunut. Maantie kulki kotini ohi. Kylän karja kuljetettiin samaa tietä kesäisin yhteislaitumelle metsään.

Siihen aikaan ei karjaa syötetty pelloissa, niin kuin nykyään. Karja tuli yleensä illalla portille, josta joka talo haki omansa. Toisinaan piti käydä lehmiä etsimässä. Jokaisella lehmällä oli kello kaulassa, joista muodostui

sellainen yhteissointi, minkä perusteella tunnettiin oman karjan liike. Minä jouduin yhtenä kesänä kulkemaan paimenpojan kanssa karjan perässä kaukana omassa metsässä, kun meidän karjaan oli tullut luomatauti, eikä sitä voitu laiduntaa muiden karjojen joukossa.

Muutettuamme omaan kotiin vuonna 1922, syntyi meille seuraavana talvena vielä kolmas tyttö, joka kuoli kahden viikon ikäisenä. Rotinoiden tuojat kuljettivat hinkuyskän tartunnan meille, jota ei niin pieni lapsi jaksanut vastustaa. Hänet ehdittiin kastaa Lempiksi.

Olin ainoana lapsena 7-vuotiaaksi. Sitten vihdoin saatiin poika taloon, Jouko syntyi lokakuussa vuonna 1924. Se tiesi minulle seuraavana kesänä paljon vaivaa. Jouduin hoitamaan häntä, koska äidin täytyi mennä aina ulkotöille. Se oli raskasta aikaa. Poika painoi paljon ja itse olin pieni ja hentorakenteinen. Olihan minulla serkkuni, Sanni kaverina sen kesän, mutta hänkin oli vasta 6-vuotias. Jouduimme vielä keittelemään ruokaakin peltoväelle. Ei siihen aikaan lapset saaneet kasvaa joutilaina, vaan heidät pantiin töihin pienestä pitäen. Isä oli paljon poissa kotoa, kun hän oli kunnan ulosottomies ja joutui kiertämään kyliä. [A]

Koulunkäyntini

Kouluun menin 8-vuotiaana toiselle luokalle suoraan. Osasin silloin jo lukea suoraan ja laskeakin, mutta kirjoitus oli vaikeaa, kun en osannut tavata ollenkaan. Koulumatka oli 4 kilometriä ja se oli kuljettava jalan. Pahimpana talviaikana olin joskus yläkoulun opettajan perheessä viikolla yötä. Sinne oli alakoululta matkaa kilometri.

Kansakouluun päästöäni matka lyheni ja talvisin pääsi suksilla jäätä pitkin. Opettaja Saarelalla oli paljon perhettä, viisi lasta, suunnilleen ikäisiäni, lisäksi minä ja palvelija, yhteensä 9 henkeä. Minut vietiin usein maanantaisin hevosella eväineni ja sain keittoruoan talosta. Kolmannella luokalta ollessani miesopettaja joutui parantolaan ja rouva sai olla viransijaisena, vaikka ei hän ollutkaan pätevä opettaja. Yläluokkia opetti naisopettaja. Siihen aikaan oli oppikoulut kaukana, aina Pitkässärannassa asti, jonne oli matkaa 25 km. Olisin mennyt mielelläni yhteiskouluun, kun opettajan tytötkin menivät ja olisin päässyt heidän koulukotiinsa asumaan. Minua ei kuitenkaan päästetty, koska kotona tarvittiin työvoimaa. Isän sairastuttua vakavasti sydänvikaan ja katkokävelyyn, maatila myytiin ja viidennen luokan kävin isän entisestä kodista käsin. Asuimme heillä yhden talven. [A]

Muutto Sortavalaan

Isäni osti Sortavalasta kaksi omakotitaloa, joissa kummassakin oli neljä asuntoa, joiden vuokratuloilla jouduimme elämään. Isä oli edelleen sairas, eikä pystynyt ansaitsemaan. Ei äitikään ollut vakituisesti töissä. Talojen hoidossa oli kuitenkin hommia, kun vuokralaiset vaihtuivat usein ja joka välissä piti tapetoida sekä maalata lattioita. Usein jäi vuokrakin saamatta. Elämä oli niukkaa, mutta ei nälkää sentään nähty. Pihassa kasvatettiin kasvitarhatuotteita ja sika lihotettiin joka kesä. Talvella se sitten syötiin.

Viimeisen luokan kansakoulua ja jatkokoulun kävin Sortavalassa. Opettajani oli Antti Hämäläinen, josta pidin kovasti. Sortavala oli koulukaupunki, tosin pieni sellainen. Siellä oli kansakoulupohjainen 5-vuotinen opettajaseminaari sekä tytöille että pojille, Kauppakoulu, Naiskotiteollisuuskoulu kutoma- ja ompelulinjoineen.

Kävin ne molemmat hyvällä menestyksellä. Sisälähetysseura oli keskittänyt Sortavalaan Raamattutalon, Vaalialan kehitysvammaisten laitoksen, jossa oli kaatumatautisille oma talo ja samoin vanhuksille. NNKY ja NMKY toimivat siellä ahkerasti, samoin partiolaiset. Laulukuoroja oli monta. Teatteri ja yleisradion paikallinen lähetysasema olivat toiminnassa. Itse kävin koulusta päästyäni Valistusopistoa joka arki-ilta kello 6-9 useita eri aineita opiskellen kaksi vuotta. Olin muutenkin innokas lukemaan. Vuonna 1935 menin Joensuun talouskouluun. Olin ½ vuotta talousharjoittelijana talousopettaja Ristaniemen perheessä tarkoituksella pyrkiä kotitalousneuvojaopistoon. Olin kuitenkin tavannut Sulon aikaisemmin ja päätimme mennä kihloihin, mikä muutti suunnitelmia ja jäin valmistamaan kapioitani. [A]