Vapaussodan jälkeen oli Suomessa puute kaikesta. Kunnan asettama ja Kasperi Salmelan johtama köyhäinhoitolautakunta sijoitti kaikkein avuttomimmat perheisiin hoitoon ja mökeissä asuville vanhuksille, sekä varattomille perheille annettiin elintarpeitten ostolupia, että saivat kaupasta hakea kunnan laskuun rajatun määrän tavaraa. Siitä huolimatta monista perheistä lähti ihmisiä kerjuulle. Kerjäläisiä kulki pitkin taloja ja Salmelassakin niitä kävi melkein joka päivä.

Salmelassa tämä johti Vanhantuvan poikien, Sanfredin  ja Urhon, tilojen konkurssiin. Ja varsinkin Sanfredin tilan pakkohuutokaupasta kehkeytyi melkoinen soppa. Urhon tilaakin alettiin tuntemaan Marttilana.

Jotkut pyysivat lihaakin, mutta tyytyivät siihen mitä annettiin. Tavallisesti annettiin leipä, joskus jauhoja. Eräs vaimo kulki vanhalla konilla. Toisinaan tuli nuoria tyttöjä, jotka pyysivat vain syömistä ja illalla yösijaa. He menivät Kokkolan puoleen etsimään palvelijatyötä. Nämä työnhakijat olivat lähteneet niinkin kaukaa kuin Saarijärveltä tai Karstulasta.

Kuva. Säännöstelyn aikainen Suomen valtion leipäkortti vuodelta 1917 [Helena Övermarkin kuva]. Vasta itsenäistyneen Suomen oli Vapaussodan vaurioiden lisäksi tultava toimeen ilman tuontia Venäjältä. Raja oli sulkeutunut ja erityisesti viljantuonnin loppuminen. Vilja oli toki loppu koko Euroopasta raskaan Ensimmäisen Maailmansodan seuraksena. Rahassa mitattua 1917 viljaa tuotiin Suomeen enään puolet sotaa edeltäneistä määristä ja vuonna 1918 enää 15%.

Sulo Salmela [78] muistelee tapausta, jolloin Kokkolasta tuli kaksi pientä tyttöä, jotka elättivät itseään laulamalla. Sulon mielstä heidän paras laulunsa oli ”Varis”, joka alkoi: ”isäntä se meni sinne hongikkometsään ranttama rimu ramu rallala lei.”

Toisen kerran Sulo oli menossa Puuroselle, kun Sulkaharjun tienoilla kaksi noin 9 vuoden ikäistä tyttöä, jotka tunnistettiin pulkkislaisiksi, palasivat kerjuureissulta. Kummallakin oli selässään suuri säkki pullollaan leipiä. Koska säkit olivat melkein kantajainsa pituiset, niin he retuuttivat niitä eteenpäin juosten non 200 metriä kerrallaan, heittaen sitten säkit maahan. Levättyään vähän aikaa, alkoi sama juoksutinki. Kotiin oli vielä muutama kilometri matkaa, mutta olihan evästä ja aikaa.

Amerikan lahjat

Heti Ensimmäisen Maailmansodan päätyttyä tuli Yhdysvalloista Suomeenkin apua. Euroopan avun johtajana oli USA:ssa Herbert Hoover, josta tuli myöhemmin Yhdysvaltojen presidentti. Ensi hätään sieltä lähetettiin viljaa, jota jaettiin jauhoina elintarvikelautakunnan toimesta korttiannoksina.

Veteliin tuli myöskin tekstiiilipaketteja. Kerran tuli enemmän kuin kuutiometrin suuruinen puulaatikko kenkiä. Se lähetys tuotiin kotiini ja jaettiin räyrinkiläisille vähävaraisille. Koska Kasperi Samela [76] oli silloin köyhäinhoitolautakunnan jäsen ja valtuuston puheenjohtaja,  joutui hän hoitamaan jakoa. Toisessa jaossa, joka tapahtui myöskin Kasperintuvassa, oli vaatetavaraa. Se oli amerikkalaisilta kerättyä, vain vähän käytettyä, mutta kuitenkin hyväkuntoista. Kolleissa oli miesten, naisten ja lasten pukuja, lakanoita, kerrastoja, sukkia, pyyhkeitä ja käsineitä (enimmäkseen sormikkaita). Yleensä ne tahtoivat olla liian hienoja suomalaisten käyttöön. Kasperin lapset löysivät pukujen taskuista silkkisiä nenäliinoja ja teatterin pääsylippuja, jotka viimeksi mainitut saivat pitää. Kengät olivat kapea- ja pitkäkärkisiä.Varsinkin naisten tanssikengät aiheuttivat ihmettelyä, kun jakajat eivät tahtoneet tietää, mihin perheeseen niitä annettaisi.

Perhossa tuli sotavuonna täysi kato, kun vilja paleltui. Perholaiset lähettivät kunnanvaltuutettuja hallitusherrain puheille pääkaupunkiin. He veivät mukanaan todisteeksi pettuleipää. Tulos oli se, että kaikille perholaisille jaettiin leipäkortit ja he saivat ostaa amerikkalaista vehnäjauhoa kaupoistaan.

Sulo Salmela [78] muistelee: ”kun pääsin sitten isän ja äidin mukana kestiin Peltokankaaseen tädin perheeseen, niin ensimmäisenä annettiin pullaviipale käteeni. Se oli niin hyvää herkkua, etten osannut uneksiakaan etukäteen. Ei Vetelissä silloin saanut vehnäjauhoja mistään. Seuraavana arkipäivänä pääsin serkkuni Viljon kansa Oksakoskelle kauppaan ja ostimme muutaman kilon vehnäjauhoja meillekin, että äiti sai vielä kotonakin leipoa nisua.” [A]

Pulakausi 1929-35

Pulakaudeksi sanotaan taloudellista lamaa vuosina 1929-35. Silloin oli yleismaailmallinen suuri työttymyys, kun ulkomaan kauppa melkein pysähtyi, hinnat romahtivat alas ja tuotanolaitokset Vahensivat työvoimaa tai lopettivat konkurssin takia toimintansa. Maatalouskin kannatti huonosti, sillä tuotteista ei saanut kunnon hintaa ja puutavara ei mennyt kaupaksi kuin polkuhintaan. Metsätöitäkin oli niukasti saatavissa.

Silloin ei ollut minkäänlaista työttymyyskorvausta saatavissa. Sitä ei edes osattu vaatiakaan. Räyringissä ja Keski-Pohjanmaalla työttämäksi jääneitä nuoria miehiä ja naisiakin kulki jalkaisin pitkin maanteitä etsimässä taloista työtä. Monet maanviljelijät olisivat ottaneet heitä työhön, mutta ei talollisillakaan ollut rahaa, millä voisi maksaa palkkaa.

Jotkut pitivät päivän tai pari työmiestä, antoivat ruuan ja tupakan, mutta rahaa vain nimeksi. Kasperintuvassa ei monet viipyneet, kun näkivät että talossa on viisi miestä. Ruokaa joskus annettiin heille. Paikkakunnan maattomat saivat paremmin työtä entisiltä työnantajiltaan, mutta palkka oli huono, melkein ruokapalkka. [A]

Varmaan tämä lama vaikutti siihen, että silloin kansa oli tyytymätöntä ja syntyi kansanliikkeitä. Vuonna 1929 alkoi Lapuan liike, jolloin he alkoivat ahdistella kommunisteja, naulasivat työväentalojen ovia kiinni ja tervasivat niitä. Silloin tapahtui kyydityksiä itärajalle, talonpoikaismarssi Helsinkiin eduskuntatalolle ja lopulta Mäntsälän kapina, joka oli jo aseellinen vuonna 1932. Sen sai presidentti Svinhufvud radiopuheellaan rauhoittumaan. Armeijan osastoja oli jo ehditty siirtää Mäntsälään. Siitä seurasi oikeudenkäynti. Vihtori Kosola ja kenraali Wallenius olivat syytettyinä ja Lapuanliike lakkautettiin. Myöhemmin eduskunta lakkautti kommunistisen puolueen ja lapuanliikkeen tilalle perustettiin Isänmaallinen kansanliike IKL. Pula-aikana moni velkainen talo myytiin pakko- tai vapaaehtoisella huutokaupalla. Nivalassa syntyi Pulamiesten kapina (Konikapina), jonka aihetti velkaantuminen. Pulamiehet tekivät myöskin lähetystymatkan hallitusherrain puheille ja vaativat korkokannan alentamista. [A]

Kasperintuvasta ei kukaan ottanut osaa näihin kansanliikkeisiin, koska Kasperi ei kannattanut väkivaltaa. Sulo Salmela oli opinnoissaan Sortavalan seminaarissa silloin, jonne luotiin koululaisnuorista Sinimustien osastoa. Heidän johtajansa oli pastori Eljas Simojoki ja toimintaohjelma oli suoraan Hitlerin mukainen johtajaperiaate. Sulon luokkatoverit ihmettelivät, kun Sulo ei hyväksynyt ohjelmaa, eikä liittynyt jäseneksi. Sinimustilla oli musta pusero ja sininen solmio. Myöhemmin puserolaki kielsi tämän pitämisen. [A]

Talvi- ja Jatkosodan pula-aika ja evakot 1939-1970

Evakoita tuli Salmelaan ja Demetriuksen taloon Halsualle. Erityisesti sallalaiset tulivat tutuiksi, sillä Lapinsodan aikaan Salla evakuotiin ja heidät sijoitettiin Keski-Pohjanmaalle. Ja näin Lapin sallalaisia tuli Salmelan sukuun. Halsualla Demetriuksen talon isännän Yrjön tytär Alli ihastui Sallasta tulleen evakkoperheen sotilaspoikaan Pauli Kesälahteen. He tapasivat seurantalon tansseissa ja Alli oli todennut tyttökaverilleen sisääntulleesta komeasta miehestä, että siinä on minun tuleva mieheni. [UU]

Isotuvalle päätyi myös vävyksi Sallan poika, Jalmari Akola. Akolan veljekset Jalmari ja Aulis olivat evakossa Räyringissä ja Jalmari ihastui Isontuvan Vienoon, Erkki Jalmari Salmelan tyttäreen. Jalmari houkutteli Lassilan Anssin Rytiniemestä puhemieheksi Vienon vikittelyyn. Jalmari ja Vieno eivät kuitenkaan menneet naimisiin, vaan asuivat tuollaisessa nykyaikaisessa avoliitossa ja asettuivat Nikkarin tupaan, jota sitten alettiin kutsua Vienon tuvaksi. Noista ajoista ja tapahtumista on Jalmarin veli Aulis Akola kirjoittanut kirjan Kuin lastu lainehilla. Kannattaa muistaa, tuota kirjaa lukiessa että Vieno on nimetty Putaan Sanniksi. Auliksella ja hänen yhtiömiehellä oli hetken aikaa maatila Mattilassa, jonka Härkönen sittemmin osti. [UU]

Salmelan Marttilassa oli sota-aikana evakkona karjalalainen Kukkosen Tyyne ison lapsikatsaan kanssa. Hänen kanssaan kotona ollut emäntä Laine kertoi, että Tyyne on synnyttänyt seisaaltaan ja isäntä otti lapsen vastaan. Tätä kummasteltiin, että onko karjalalainen tapa mennä saunaan ja tulla takasin lapsen kanssa. [T]