Alfred Salmela muistelee [Ä]: Susia oli kahdenlaisia ja jo muutaman vuoden vanhana näin molempia. Toisia pelkäsin, varsinkin pimeässä ja sen tähden oli turvallista, kun vanha kissamme Kaisu lähti mukaan syysilloin noutaessani hevosia talliin tai vain muuttaessani köysikankea uudelle ruokapaikalle. Mutta toiset sudet olivat miehen näköisiä ja ne ilmestyivät varhain sunnuntaiaamuina suksiladuille ja kyläteille päästäkseen puikkimaan pakoon niin nopeasti kuin mahdollista. Niitä varsinkin naisväki uteliaina kurkisteli.

–Tuolla tulee varmasti susi, sanoi sisareni eräänä sunnuntaiaamuna ja kaikki kiirehdimme katselemaan. Se näytti Forspakan Kallelta, vanhalta pojalta, joka ahkerasti kulki kosintamatkoilla, mutta jonka parhain aika jo oli takanapäin. Susimista Kalle oli lähtenyt harrastamaan. Hyvällä hiihtokelillä hän kantoi suksia olallaan ja kiroili vähän väliä niin kovaa, että se kuului pitkälle, vaikka kasvojen ilmeet vahvistivat asian kuulemattakin.

Kuva. Urho ja Ruusa Salmela Vanhatuvalta

Kalle oli lauantai-iltana lähtenyt kosintamatkalle ja onnistunut pääsemään tytön luokse yöksi, kuten yleinen tapa oli. Mutta ujostellen ettei ollut päässyt parempiarvoisen seuraan ja että siis oli maannut reitensä p**aan, Kallepa oli painanut kamarin oven sisältä hakaan. Kylän nuoret miehet eivät sen tähden päässeet katsomaan onko ”koko” laillinen ja säädyllinen. Toisin sanoen onko Kallella housut jalassa ja liivit yllä. Oven lukitseminen jo sinänsä oli rikos julkisuusperiaatetta vastaan, jota kosinta-asioissa oli tarkasti noudatettava. Kalle siis oli ”susi” koska hän yritti kosia ottamatta julkisuuden sille asettamaa vastuuta. Sellainen susi saattoi myöhemmin kieltää kaikki tytölle antamansa lupaukset. Siksi muut naimattomat miehet kyläkunnan tyttöjen turvallisuuden valvojina tervasivat Kallen sukset paksulla tökötillä, niin ettei niillä voitu hiihtää. Sukset olivat olleet myös todistuskappaleina ’susimisesta, jos olisivat jääneet tytön kotitaloon. Siksi Kallen ne oli kannettava. Aikaisin heränneet kyläläiset katselivat innokkaina Kallen retkeä ja siten olivat monet silmäparit todistamassa, jos niin tarvittaisiin. Oliko siis ihme, että Kalle oli hermostunut ja kiroili. Hän oli ahtaalla kuin Manninen oven raossa. Nyt saattoi tyttö, jos vaikka haluaisi vierasta apua hätätilanteessa saattaa asiat siihen pisteeseen, ettei Kallella olisi mahdollisuutta välttää vihillemenoa.

Kuva. 1800-luvun Matti ja Uudentuvan Lydia os Salmela seikkailevat Leenan pilakuvassa

Vielä hullummin kävi teerijärveläiselle nuorukaiselle, joka erehtyi hänkin sulkemaan kamarin haan. Hän oli syysyön hiljaisuudessa saapunut polkupyörällä ja kylän pojat sitoivat pyörän talon lipputangon naruun ja vetivät ajopelin tankoon. Ja ripein poika vielä kiiperi tangon narua apuna käyttäen tangon päähän, solmi nuoran ja pyörän sinne ja luisutti itsensä alas. Pyörää oli mahdoton saada alas huomiota herättämättä.

Siten susiminen rekisteröitiin ja se turvasi oikeusvoimaisena tyttären aseman, jos tämä liian herkkäuskoisena luottaisi susijan puheisiin. Aviottomia lapsia syntyi vähän, eikä joka vuosi yhtäkään. Ja kun muudan kraattari, joka kaupungista oli tullut kylään ja vaati seitsemää markkaa miehen puvun tekemisestä, vaikka vanha Renko-kraattari teki saman työn kolmella markalla, oli kieltäytynyt vihillemenemisestä, niin kylän akat ottivat hänet yöllä kiinni ja antoivat hyvästi selkään, kunnes kraattari lupasi täyttää velvollisuutensa. Kun hän sitten aikoi häipyä koko paikkakunnalta, kylän akat ottivat hänet uudestaan piestäväksi ja jonkin aikaa sairaana maattuansa hänetkin vihittiin. Tällaisessa tapauksessa ei miesten sopinut puuttua asiaan, koska oli naisten tehtävä. Siksi he pukeutuivat naisten vaatteisiin ja heitä kutsuttiin ”kylän akoiksi”. Ottivatpa kylän akat kerran kiinni nimismiehenkin. Akoille oli Raamatut käsissä ja uhkaavin äänin he kyselivät: Haluaako vallesmanni taivaaseen? Nimismies haastatti muutamia miehiä oikeuteen, mutta asiasta ei tullut selvää. Nimismies kuitenkin muuttui huomattavasti humaanimmaksi tämän jälkeen.

Tytöt siis olivat kylän miesten suojeluksessa. Omituista oli, että savolaiskylien nuoria miehiä vieroksuttiin ja valvottiin kaikkein enimmin. Evijärveläiset erityisesti, mutta oman pitäjänkin Pulkkisen kylästä olevat olivat epäilyttäviä kosijoita. He olivat usein susia. Siksi tanssien aikana kadonnut pari, joista mies oli savolaisperua, helposti hajotettiin. Satuinpa kerran näkemään, miten kolme oman kylän poikaa lähti tällaisen parin jälkeen ja heittivät suden vesiojaan.

Ihmiset naivat ihmisiä, pulkkiset toisiihan, sanottiin silloin tällöin ja tarkoitettiin syvää halveksuntaa.

Samassa tarkoituksessa kerrottiin, että ellei muuten akkaa saa, tarvitsee lähettää vain housunviilekkeet Vimpelin Sääksjärvele ja vetää ne viikon perästä takaisin. Kumpaankin haaraan on tällöin jo tarttunut tyttö. Vielä enemmän oli samantapaisia juttuja evijärveläisistä. Parjattujen naapurien kunniaksi on sanottavat, etten koskaan kuullut heidän esittävän meistä samanlaisia solvauksia. Myöhemmin olen miettinyt tätä kummaa tilannetta. Kotikyläni asukkaat olivat muuten siivoja ja sopuisia, mutta savolaiskyläläisiä eivät sietäneet. Ilmeisesti tilanne oli johtunut siitä, että elinvoimainen savolaisasutus oli ollut uhkana vanhalle alkuperäiselle keskipohjalaiskansalle. Se tuntui kaikkein arimmissa asioissa ja susijutut kuuluivat niihin.

Kuva. Leena Salmelan tussityö Suudelma.

Nuorten seurustelussa ”makaaminen” samassa vuoteessa normaali tapa ja arvoille siinä oli suorastaan ratkaiseva merkitys. Nuorten kiintyminen kuitenkin usein voitti arvon, vaikka sitä pidettiin moitittavana, sanottiin: Makasi reitensä p*aan. Jos rippikoulun käynyt tyttö ei vielä ollut ”maannut” kenenkään kanssa, sanottiin että hänellä on hiiri korvassa. Jos se saa säilyä, kunnes tyttö on täyttänyt kaksikymmentäviisi vuotta hiirestä tulee pöllö ja tyttöstä ei enää huoli kukaan.

Kokonaan väärin olisi luulla, että makaaminen olisi merkinnyt sukupuoliseurustelua ja vielä vähemmin että se olisi saanut tapahtua ilman avioliittovelvollisuutta. Siksipä makaaminen oli tarkan julkisen valvonnan alaista. Aina kylässä tiedettiin ketkä olivat maanneet viikon aikana.

Kuva. Jussi ja Aino Salmela Kasperintuvalta

Suunnilleen seitsenvuotisena olin naapuritalossa [Isotuvassa] kuulemassa kirkkoherran järjestämää tilaisuutta, jossa hän koetti vastustaa pahaa maantapaa. Kirkkoherra esitti, ettei kukaan nuori voi kestää kiusausta, jos tyttö ja poika makaavat vieretysten samassa sängyssä. Ei voisi hänkään, vaikka on jo vanha mies. Tuloksena oli ankara kiistely ja yleiseksi käsitykseksi jäi että kirkkoherra on todellakin epäsiveellinen ja sopimaton papiksi.

Oma ensimmäinen kokemukseni yöjuoksun maailmassa sattui perin nuoressa iässä. Tuskin silloin olin muuta kuin viisivuotias. Kesäksi kaikki karja niin naudat kuin lapsetkin vietiin kahdentoista kilometrin päässä sijaitsevalle lisätilalle. Kun siellä kunnostettiin rakennuksia, sijoitettiin minut naapurin pojan kanssa nukkumaan tämän vuoteeseen. Se ei minua miellyttänyt, sillä poika oli rauhaton nukkuessaan ja heräsin usein hänen kieriskelyynsä. En minäkään ollut hänelle toivottu vuodevieras. Mutta talo miellyttävä aikuinen tytär alkoi leikillään houkutella minua nukkumaan kanssaan. Hän selitti, että kyllähän nuoret miehet makaavat tyttöjen kanssa ja että hänellä ei ole ketään, joka tulisi luokse. Kun hän jatkuvasti pyyteli minua, minä lupasin tulla. Muutamana kesäyönä heräsin siihen, että poikatoverini oli kääntyillyt sängyssä poikittain. En minä siihen enää mahtunut ja silloin juoksin hänen sisarensa kamariin, kohotin peitettä, pyörähdin sen alle ja aioin ruveta nukkumaan. Olin kuitenkin kovin levoton. Epäilin, ettei kaikki ollut niin kuin olisi pitänyt. En saanutkaan unta ja lopuksi heräsi tytärkin. Hänen katseestaan huomasin heti, että oli pahasti erehtynyt. Vaikka hän tahtoikin kääntää kaikki parhain päin, vaikka hän otti minut pikkupojan syliinsä ja koetti rauhoittaa, rimpuilin itseni irti ja juoksin kotiin sekä työnnyin sisareni kanssa samaan sänkyyn. Pahinta oli, että seikkailuni kerrottiin julkisesti. Vanhempani eivät kuitenkaan olleet siitä tietääkseen ja lopuksi asia unohtui samoin kuin monet muutkin hävettävät tapaukset.

Kuva. Leena Salmelan suunnittelema hääkutsukortti

Toinen yöjuoksuni päättyi yhtä nolosti. Vanhin sisareni oli mennyt naimisiin ja jouluksi tulivat hänen miehensä omaiset kestiin. Olin silloin jo kaksitoista vuotta vanha. Kaksi suunnilleen minun ikäistäni vierasta tyttöä pantiin nukkumaan tuvan peräsänkyyn, jossa minä ja nuorempi veljeni nukuimme. Meille pojille tehtiin vuode lattialle. Yöllä oli minulle tullut asiaa nousta vuoteesta ja unisena takaisin palatessani olinkin mennyt omaan sänkyyni. Kun siinä jo oli kaksi nukkujaa, olin työntänyt melko epäystävällisesti toista taaemmaksi, niin että minäkin mahduin. Niin lienen tehnyt usein veljelleni, joka oli kääntynyt liian laidalle. Sitten nukahdin eivätkä vieraat tytöt tienneet mitä tehdä. Nukuin makeasti aamuun saakka, kunnes aikuiset heräsivät ja palauttivat minut kiireesti lattialla olevalle vuoteelle. Ja jälleen häpeä, häpeä, niin tavaton häpeä, että lähdin kotoa vähän kauempana sijaitsevalle pellolle, tein suurelle kivelle tulen ja poltin sitä koko päivän muka saadakseni sen rikki. Isä oli joskus sanonut, että kivi haittasi kyntämistä ja että se pitäisi polttaa. Niinhän se yleensä onkin, että naissuhteissa tapahtuneet erehdykset tuottavat miehelle suurimman ja kauimmin kestävän häpeän.

Palaten vielä susiin, leipäsusiin, susipareihin sekä kosijasusiin, tulkoon mainituksi että niiden nimitysten alkuperä lienee kokonaan toinen kuin canis lupuksen. Liettuan kielen susi, joka liittyy usein teonsanoihin ja lienee meillekin lainaantunut, merkitsee samaa suomen kielen ”yhdessä”, olipa sitten kysymys syömisestä, makaamisesta tai muusta toiminnasta. Leipäsusi siis lienee henkilö, joka syö yhdessä toisen kanssa tämän leipää. Susipari olisi mies ja nainen jotka elävät yhdessä. Liettuan susiedas on naapuri, joka siis asuu toisen välittömässä läheisyydessä. Mutta tämähän ei enää kuulu lapsuuteni muistoihin.

Kihlajaiset ja häät

Onnistunut susiminen johti tietenkin nuoren parin kihlajaisiin ja häihin. Vuosisatainen perinne salmelalaisilla on ollut kihlajaismatka Kokkolaan, jossa ostettiin kihlat ja muita lahjoja. Tavan mukaan kylän väki otti nuoren parin komeasti vastaan jo hyvissä ajoin kotiin palattaessa.

Kuva. Kihlajaiskulkueessa Halsuan Niemen kylän raitilla 1910-luvulla. Kokkolan kihlamatkalta tulevat Tauno Salmela ja Aili Kauppinen sekä Oskari Niemi ja Ilmi Kauppinen. Oikealla ajaa poliisi Yrjö Salmela pyörällä ajava pyssy selässä, joka oli juuri ampunut kunnialaukaukset kihlapareille. Vasemmalla nurmikolla juokseva pieni poika on Yrjö Kalliokoski, joka myöhemmin nai poliisi-Yrjön tyttären Aino Salmelan. Kuvassa näkyy keskellä isä-Demetrius Salmelan kartano, talon takaa vasemmalta pilkistää Julius Salmelan Visa-suksivoidetehdas. Keltaisessa pitkässä talossa taka-alalla, joka nykyään on pitkä sivu tielle päin, asuu Juhani Salminen. Edessä oikealla Oskari ja Ilmi Niemen talo, minkä päädyssä oli aikoinaan kahvila. Vasemmalla edessä Olga Huuskon mökki. Kuvan taloista pystyssä on vielä vasemmalla taka-alalla oleva Niemen vanha sukutalo. Tässä kuvassa se ei näy kovin hyvin. Niemen Oskan, myöhemmin Armon ja Anjan , talosta tehtiin myöhemmin 70-luvun puolivälissä mökki Tofferinnevalle. Temin hirsikartano oli aikoinaan hänen toinen talo, ”Patanan puoleksi” sitä sanottiin. Tarkkaan kuvaa katsoen näkee katon yläpuolella takana Temin päätalon katolla vellikello paikallaan. Temin toinen talo sai nimensä ilmeisesti siitä, että Temin sisko Marjaana tuli myös Halsualle ja meni naimisiin Väinö Patanan kanssa. Pariskunta asui osan elämästään Temin Niemen tilalla. Patanan puolen taloon asettuikin kuvan kihlapari Tauno ja Aili yhdessä veli-Yrjön perheen kanssa. [SS] [Maija Ali-Haapalan kuva]