Salmelan meijeri

S-VK-0304W - Räyringin vanha osuusmeijeriSalmelan meijereitä on kaksi, vanha, uusi ja vielä uudempi ja ne ovat rakennettu Räyringinjärven rantaan, Salmelan maille. Lukija huomaa, että Salmelan meijeriä usein erehdytään kutsumaan Räyringin meijeriksi, ilmeisestikin siksi että ne ovat palvelleet koko seutukuntaa eivätkä ole olleet salmelalaisten omistamia. Se, joka haluaa perehtyä huolella meijereihin, voi lukea lisää [D] Vanhaa Räyrinkiä tai hankkia käsiin perinpohjaiset teokset: Heikki Tunkkarin kirjoittaman Meijeriliikkeen historiaa Vetelissä (1924) ja Matti Tunkkarin kirjan Veteliläisen meijeritoiminnan ja Vetelin Osuusmeijerin 70-vuotishistoriikki (1985).

Kuva. Räyringin vanhempi Osuusmeijeri [Juha Ahon kuva]

Salmelan kylä on aikojen alusta ollut riippuvainen karjataloudesta. Lehmistä saatava maito sekä liha olivat ruokapöydän tuki ja turva pitkän talven yli sekä tulojen lähde. Voi ja terva olivatkin tärkeimmät tulojen lähteen 1600-luvun loppupuolelta aina 1800-luvun loppupuolelle. Vanhalla ajalla karjatalouden tuotteet olivat lähes käteistä: kirkollisveroja maksettiin pääasiassa karjataloustuotteilla, kuten lehmä isännän hautaamisesta, kirkkoherralle yksi naula voita sekä juusto talollisen joka lehmältä ja kappalaiselle vastaavasti oli kaksi naulaa voita ja juusto taloa kohti [D].

Vanhalla ajalla naisväki kirnusi voin käsin. Aluksi kerma hapatettiin kirnupiimällä puisissa saaveissa. Uudemmalla ajalla ryhdyttiin lisäämään jokunen tippa voiväriä kannua kohti. Kirnuttu voi jäähdytettiin kylmässä vedessä, siivilöitiin ruuheen, jossa se sekoitettiin ja lisättiin suola. Lopuksi voi vaivattiin kaltevalla tasolla uurteisia kaulimia käyttäen. [D]

S-VK-0303W Räyringin osuusmeijeri vuonna 2010

Kuva. Uudempi Räyringin Osuusmeijeri vuonna 2010

Vanha Salmelan meijeri

Suomen ensimmäinen meijeri perustettiin  vuonna 1857 ja valtio pyrki tukemaan niiden perustamista. Voista ja juustoista saatiin valtiollekin vientituloja sekä kaupunkeihin maitotuotteita tehokkaammin. Ajan hermolla olleet kauppias Juho Löija ja kirjuri J. A. Hohenthal rakensivat vuonna 1886 Salmelaan höyrykäyttöisen meijerin. Vastoinkäymiset kuitenkin johtivat meijerin sulkemiseen jo vuonna 1890. Laitos oli tuon ajan mittapuilla suuri ja höyrykonetta käytettiin myös sirkkelinä lautojen sahaamiseen. Meijerin yhteydessä toimi myös kauppa. Perustamisvuonna puuhamiehet kuuluttivatkin Vetelin kirkossa:

“Ensi keskiviikkona tämänkuun 6 päivänä avataan Salmelan meijeri Räyringissä, jossa vastaan otetaan kuorimatointa maitoa kuorittavaksi ja maksetaan 15 penniä kannun kermasta. Maito pitää olla tuoretta ja puhdasta ja tuodaan läkkisissä astioissa. Kuukauden päästä maksetaan kullenki lopullisesti ja sitä ennenki annetaan etukäteen rahaa ja tavaraa niille, jotka niin tahtovat.” [D]

Vanhaa Räyrinkiä - kuva Salmelan meijeriMeijeri palveli Salmelan ja Räyringinjärven talojen lisäksi yllättävän laajaa aluetta. Siitä kertoo kuorima-asemat, joita jouduttiin laittamaan pitkien välimatkojen takia Björkbackaan, Leppäniemeen sekä Evijärven Jokikylässä ja Särkikylässä, puhumattakaan niinkin kauas kuin Lappajärven Vinkaan. Toiminta lähtikin komeasti liikkeelle, ja se oli maksanut itsensä takaisin jo ensimmäisenä toimintavuonnaan. Sitten alkoivat vastoinkäymiset, kun vaikeudet ulkomaankaupassa, lähinnä Englannissa, pudottivat voin kysyntää ja hintaa. Toisaalta tuli erimielisyyksiä isäntien kanssa, kun alkoi ilmetä vedellä jatkamista tai happanemisongelmaa. [D]

Toiminta kaatui meijerin ja sen yhteydessä olleiden muiden toimintojen vaikeuksiin, ja lopulta siihen että yrityksellä ei aina ollut rahaa maitotilien maksamiseen. Maitotilien lanseeraminen oli muuten ollut meijerille mainio keksintö. Tuohon maailman aikaan kun ei ollut pankeja, tili ja sieltä annetut ennakot (lainat) sitoivat maidontoimittajaisäntiä meijerin toimintaan. Toki närääkin tileistä aiheutui, sillä isäntiä houkuteltiin käyttämään rahojaan meijerin kaupassa, usein siis ennakoita. Seppä-Erkin, Antti J. Erkinpojan poika, muistiinpanoista löytyy tarina Mattilan Aapramin tilipäivästä: [D]

Kun Löijan meijeri tuli valmiiksi, niin Aapramikin rupesi kuljettamaan maitoa. Hän osti uuden hinkin, maitomääräänsä sopivan. Hän lähti Mattilasta aamulla, pani hinkin käpin päähän ja kantoi aikapäällä sitä metsän läpi meijeriin. Se oli noin kilometrin matka. Se oli mukavinta, kun maito hulukkas hinkissä ‘Strömmi, Strömmi’, ja vielä kiilsi hinkki aurinkoa vasten. Hän kuvitteli, että hänestä tulee yhtä rikas kuin Strömmi. Strömmi oli vuosisadan vaihteen ja ennen sitä isoimpia puutavaran ostajia, rahaakin oli pankissa kantti kyynärä. Tällaisin mielin Aapi kantoi maitoa. Hän otti tavaraa kaupasta meijeritiliä vastaan, jopa kaffeja, koska Strömmi on tulossa hänestä. Kuukauden kuluttua hän sai ensimmäisen tilin ja maksoi velkansa kauppaan. Niin ne rahat ei piisannutkaan, jäi kaffit maksamatta. Nyt muuttui hinkissä ääni. Kun meni kotia, niin se kurri ilikku ”förskottia, förskottia! [D]

Maito kermottiin separaattorilla ja kuorimisen jälkeen jäähdytettiin Räyringinjärjestä leikatuilla jäillä. Höyryä käytetiiin seuraavassa vaiheessa lämmittämään maito sopivaan hapatuslämpötilaan, johon käytetiin kirnupiimää. Kirnuamisen yhteydessä lisättiin voiväri, voi siivilöitiin, pestiin, suolattiin, vaivattiin ja sekoitettiin. Voi pakattiin dritteleihin, jotka olivat 120 naulan (noin 51,5 kg) kokoisia. Löijan laitos tuotti voita puoli dritteliä päivittäin, kevättalvella yli drittelin. [D]

Salmelasta ja alueen muista taloista ei enää huhtikuussa alkaen tahtonut riittää meijerille maitoa ja toukokuussa meijeri laitettiin pariksi kuukaudeksi kiinni. Salmelan Isontuvan Seppä-Erkki kertoo:

“Lehmät lypsivät vähän, sillä kesällä laidunnettiin lehmät metsissä. Eihän siellä ollut muuta syömistä kuin kanervia ja mustikan varsia. Kaikki nevat, jossa kasvoi taarnaaja kortetta, niitettiin talven varalle. Lehmän piti lypsää tavallaan luistaan. Talvella oli vieläkin kehnompaa; kunhan vain saatiin lehmät elämään yli talven. Kukaan ei ollut tietoinen miten lehmänsä lypsivät. Kuulin miten vanhat ihmiset puhuivat lehmiensä lypsämisestä. Eräänkin talon emäntä kehui lehmäänsä, että kun se on parhaassa maidossa, niin puolitoista Kokkolan kiulua se lypsää kerralla. Toisen talon lehmä lypsi kokonaisen komfettisaappaallisen päivässä. Kukaan ei tiennyt, miten rasvaista maito oli, että miten paljon siitä saatiin voita.” [D]

Seppä-Erkki muistaa vielä: “Ensin oli asuinhuoneet. Sen ajan malliin karvariverstas heti tuvan jatkoksi. Tästä vinkkeliin jokin varasto, sitten meijerisali, ja vielä viimeisenä kauppa. Tämähän oli sen ajan oloihin iso tuotantolaitos. Meijerikoneita pyöritti höyrykone, jolla joutoaikana pyöritettiin vielä sirkkeliä ja sahattiin lautoja.” [D]

Meijerin kaatumisen jälkeen perustettiin Salmelaan eräänlainen osuusmeijeri lähialueiden isäntien yhteissopimuksella. Tällaisen ”kylmä meijerin” toiminta oli pienimuotoisempaa. Lypsylämmin maito jäähdytettiin jäävedessä, jonka jälkeen seuraavana päivänä ne pystyttiin kermomaan käsin. [D]

Salmelalaista sukua olevat Joki-Jussi ja Milja  ostivat vuonna 1919 Salmelan meijerin vanhan rakennuksen hirret ja rakensivat niistä Halsuan Venetjoelle talon itselleen. Talo tunnetaan nimellä Vanhapaikka ja se purettiin kesällä 1961.Joki-Jussin äiti on Anna os Salmela meni Halsuan Venetjoelle Matti Antinpojan vaimoksi. Miljan äiti Maija Matintytär os Salmela  Isoltatuvalta meni Veteliin Antti Torpan vaimoksi.

Vanha ja Uusi osuusmeijeri sekä Leenan Linna

S-VK-0310W - Wanha Räyringin osuusmeijeriAlkupuolella 1900-lukua virisi osuustoiminta, ja oli luonnollista että meijeriä ryhdyttiin pyörittämään osuustoimintana. Vuonna 1916 aloitetun Osuusmeijerin toimintaan lähdettiin ylpeydellä mukaan ja niin oli kylän taloista vaikeaa ostaa maitoa, sillä kaikki pyrittiin toimittamaan meijerille. Taustalla lienee meijeritili, jonka paisuttaminen oli isännille kunnia-asia, näyttihän talo siten varakkaammalta. Tätä maidon ostamisen vaikeutta esimerkiksi Demeterius Salmela harmitteli, ollessaan kiertävä kauppamies ja ”hinkkinaimisissa.” Meijeriltä toimitettiin taloille lauantaisin vastakirja, johon oli kirjattu toimitettu maitomäärä, sen rasvaprosentti ja puhtausluokka. Emännille oli tietenkin tärkeää saada talon maito parhaaseen luokkaan [D]. Maidot toimitettiin meijerikuskipiireittäin, Salmela piiriin kuului myös Forsbacka. Meijerivuoro tarkoitti, että talosta lähti aamuvarhaisella hevonen ja kulkettaja maitotonkkia taloista hakemaan. Paluumatkalla tuotiin kurritonkat. [D]

Meijerirakennus rakennettiin vanhan Löijan pitämän meijerin paikalle uusi puinen meijerirakennus. Tätä ennen oli käyty kiista sijainnista, aivan kuten vuosisatojen ajan oli kinastelty kirkoon paikasta. Tässä ei ollut mitään uutta, sillä olihan kirkkoakin kahteen kertaan pyritty siirtämään Vetelin puolelta Salmelaan. Salmelan meijeri tuli kunniapaikalla keskellä kylää, vierestä löytyi niin kunnantalo kuin neuvolakin. Meijerin toiminta jatkui aina vuoteen 1986 asti ja työllisti monia räyrinkiläisiä.

Räyringin osuusmeijerin hallitus - Väinö Pöyhönen, meijerska Helvi Hyyppä, Iso-Aapi Lassila, nainen, Santeri Alaspää, mies, Anselmi Lassila - Sari Kulhan kuvaKuva. Räyringin osuusmeijerin hallitus 1937. Kuvassa Väinö Pöyhönen, meijerska Helvi Hyyppä, Iso-Aapi Lassila, tuntematon nainen, Santeri Alaspää, kunnansihteeri Kaarlo Löijä ja Anselmi Lassila [Sari Kulhan kuva]

S-VK-0302W Räyringin Osuusmeijeri vuonna 1950Osuusmeijeri sai uuden sementtitiilisen meijerirakennuksen vuonna 1929 ja vanha purettiin pois. Osuusmeijeritoiminnan lopettamisen jälkeen rakennus palautui Salmelan suvun haltuun ja sinne perustettiin Leena Salmelan taiteilija-ateljee. Tuolloin rakennus sai nimen Leenan linna. Erityispiirteenä Leenan suuntautuminen nyt patsaiden tekemiseen ja pihall komeilikin kymmenittäin kipsi- ja betonifiguureja. Nykyisin Leenan linnassa toimii hotelli, ja useita Leenan töitä on kotonaan rakennuksen sisällä muun muassa suurina mosaiikkiteoksina.

Kuva. Räyringin uudempi Osuusmeijeri vuonna 1950

Olli Salmelan jääsahaOsuusmeijeriä pyöritti aluksia Oskari Aho ja ensimmäisten maatalaoustukiasten avulla jäseniä tuli Patanasta ja Pulkkisesta asti. Meijeri näet maksoi kuljetusavustusta kauempaa tuleville. Uuden meijerin rakentaminen ja kalustaminen oli ajaa osuuskunnan nurin ja maksujen kanssa oli vaikeuksia. Osa osa Isonkylän isännistä jättäytyikin pois, mutta meijerin Rytiniemen metsäpalstan hakkauttaminen auttoi talouden jaloilleen ja pikkuhiljaa jäsenetkin palailivat takaisin. [D]

Meijerillä tarvittiin paljon jäitä ja höyryä ja niiden tuottaminen tehtiin yhteisvoimin. Meijerillä jäille oli oma huoneensa ja jäät leikattiin Räyringinjärven jäästä. Jäitä säilöttiin meijerillä, kuten Salmelan taloissakin oli tapana, sahan purujen seassa. Sieltä niitä sitten käytettiin kesäaikaan erityisesti maidon jäähdyttämiseen.

Jääsahalla ukot niitä kantikkaita lohkareita irroittelivat ja avantoon laskettiin pitkät aisat. Aisojen alapäässä oli rautaiset stopparit, jotka pitivät lohkaista paikallaan kun hevonen ne veti ylös. Lohkareet laitettiin hevosrekeen ja kuljetettiin meijerille jäähuoneeseen, joka oli kunnantalon puoleisessa päädyssä. Siellä ukot liuuttelivat jäät sitten sinnen ja sahajauhoja päälle. Autua en muista siinä käytetyn, koska matka lyhyt ja hevosreki mukavan matala. Remontin yhteydessä se jääsavotta loppui ja jäähuoneeseen tuli kirnu. Tuli taloon jääkones ja höyrykoneet saivat lähteä. [PP]

Kuva. Olli Salmelan jääsaha