Salmelan teollisuus perustuu pitkälti vimpeliläisen Fiilus Katajan ja hänen perheensä työhön. Salmelalaisten ja räyrinkiläisten jauhomylly sijaitsi 1930-luvulla Heikkilän koskessa. Sen omisti Räyringin sähköosuuskunta ja sen yhteydessä toimi sähkövoimalaitos. Joen perkaus kuitenkin hävittin kosken ja myllyn toimintaedellyksen katosivat. [A]

Kuva. Katajan mylly ja saha Salmelassa. Kuva on Fiiluksen pojan Eeli Katajan ajalta 1960-luvulta, jolloin tehtaassa valmistettiin muun muassa jäätelötikkuja. Äärimmäisenä vasemmalla on Katajan alkuperäinen puurakenteinen mylly ja saha. Viljasäkit vietiin nostosiltaa pitkin yläkertaan, josta jauhontekoprosessi alkoi. Tuosta nostosillan alta mentiin sisään ja otettiin jauhosäkit ulos. Saharakennus näkyy myllyn takana ja joesta sahan päätyyn johti repsikka, jota pitkin tukit vedettiin joesta raamisahaan. Etualueen muut rakennukset on tehty Fiiluksen pojan Eelin toimesta myöhemmin. Puurakenus-kompleksin yhteyteen, etupuolen päätyyn rakennettiin kuvassa näkyvä kivinen lisärakennelma. Vielä 60-luvun taitteessa tässä etuosan päädyssä valmistettiin tikkukaramellin tikkuja. Kuivaamo on kuvassa etualala olevien lautataapelien vieressä. [Z][JJ] Alunperin kuivaamoa pidettiin myllyn päädyssä toisessa kerroksessa näkyvässä kopissa. Tänä päivänäkin jokainen kyläläinen aloittaa juttunsa Katajan sahasta ”siitä kuivaamosta, joka aina paloi.” Ja oli tietenkin jossain vaiheessa ollut kassomassa kun paloa sammutettiin.

Itse myllylaitokselle etsittiin ostajaa. Se löytyi lopulta Fiilus Katajasta, joka lupasi ostaa myllyn, jos hän saisi Perhonjoen varresta tontin. Kasperi myi Katajalle sitä entistä Urhon maata Salmelan sillan korvasta myllyn rakentamista varten. Kasperin poika Jussi toimikin myllyn hoitajana nuoruudessaan.

Kuva. Vanha kuva sahasta Perhonjoelta kuvattuna, josta tukit nostettiin repsikkaa pitkin sahalle. Vasemmalla pitkä saharakennus ja oikealla mylly. Tarkkasilmäinen näkee oikealla vinossa olat nostosillan kiskot, joita pitkin toiseen kerrokseen vedettiin jyväsäkit resiinan kaltaisella värkillä. Myllyn päädyn ikkunat laitettiin umpeen myöhemmällä ajalla. Taustalla oikealla näkyy Marttila vielä ilman ulkolaudoitustaan. [Jussi Kataja kuva]

Kataja siirsi vuonna 1937 Holkerin myllyn Salmelaan sillan luokse ja Marttilaa vastapäätä. Mylly toikin väkeä kun isännät kävivät viljaansa puimassa sekä työ- ja uittomiehet olivat töissään. Martti ja Laine Salmela laittoivatkin Marttilaan Myllykahvilan, joka palveli ruokapaikkana sekä satunnaisena yöpymispaikkana. Pian alkanut sota pysäytti sahan, mutta mylly jauhoi kauempaakin tuotua viljaa.

Marttilan puolella tietä jokivarressa oli hevostalli myllylle tulleille matkamiehille. Sittemmin kun nykyinen silta rakennettiin 1950-luvulla, niin tie siirtyi kulkemaan tallin kohdalta. Näin myllylle tulleet vieraat levähtivät Marttilassa ja hevoset tallissa. Myllylle tultiin kauempaakin, sillä Marttilan pojan Paavon tulevan halsualaisen vaimon isä Vilpas Marjusaari yöpyi tyttärensä tulevassa kodissa viljan puintimatkalla. Asiakkaita myllyllä kävi oman paikkakunnan lisäksi muun muassa Lappajärveltä, Vimpelistä, Evijärveltä ja Halsualta saakka. Parhaimmillaan myllymiesten hevosia on laskettu olevan samaan aikaan paikalla yli viisikymmentä [Z].

Mylly oli Salmelan kankaan klupuille paikka, jossa leikkiminen oli tiukasti kielletty. Mutta niin oli moni muukin asia kielletty eikä se pojanviikareita hidastanut. Tämä mylly oli meille kakaroille tuohon aikaan tosi jännä paikka ja kuului meidän reviiriin. Kytättiin Vallilan tienhaarassa Finnilän tai Ahon suunnasta myllylle meneviä hevoskuormia ja hypättiin kyytiin… säästyttiin siten patikoinnilta kun matkustettiin jäniksinä kuorman perällä [Z]. Myös myllyllä leikittiin: mukavaa oli pikkupoikana ottaa ilmaista kyytiä, kun myllylle tuotuja jyväsäkkejä nostettiin myllyn yläkertaan. Nostosillalla oli rautatiekiskoja muistuttava rata, joka pitkin kulki kahden juna-akselin päälle valmistettu puinen lava. Kuljetuslavasta lähti vaijeri yläkerrassa olevalle kelalle, jota sähkömoottorilla pyöritettiin. [JJ]

Kuva. Sahalla ja myllyssä suuriä väkipyöriä käytettiin voimanvälitykseen.

Joessa ei ole koskea ja kun sähkövoimaa ei vielä ollut saatavilla, joten käyttövoima piti tuottaa omasta takaa. Fiilus ratkaisi voimakysymyksen niin, että rakensi myöskin sahan samaan yhteyteen ja käytti sahajätteillä imukaasumoottoria. Fiilus hankki koneen Suomenlinnasta ja se oli laivamoottori. Hän rakensi vielä vehnämyllyn, koska vehnän viljely oli lisääntynyt niihin aikoihin. Voimapula vaivasi kuitenkin myllyä. Imukaasumoottori ei toiminut riittävän tehokkaasti. Fiilus tarvitsi sähköä tuotantolaitoksilleen ja siten sähköteknologia saapui Salmelaan. Siten siinä sivussa Salmelan kylä sähköistyi. Kataja tuotti hetken omaa sähkövoimaa Sillanpään Kamarinnurkka-nimisestä koskesta, mutta tulipalo ja tulva lopullisesti hävittivät padon. [A][Z]

Sahan omistajana Fiiluksella oli tukkibisneksiäkin ja metsäomistuksia kuten suuri leimikko Kruununmetsässä. Sieltä sodan aikaan tukit oli ajettu laanille Patananjoen varteen. Siinä kävikin Fiilukselle tukin uitossa köpelösti kun hän oli kylvöaikaan vävynsä kanssa yrittivät saada Räyringin Salmelan sahalle. Messävaharin Iivarin johdolla tukit vieritettiin laanilta jokeen ja ryhdyttiin vetämään ”häntiä” Perhonjokea pitkin alajuoksun sahalle.

Vettä oli kuitenkin liian vähän ja Forsbackan koskella alkoivat ongelmat: sinne jämähtivät suurin osa tukeista ja tiettävästi Fiilus myi ne loput tukit jollekin puufirmalle koskeen jääneinä. Eihän ollut sodan takia miehiä sahallekaan töihin. [ÄÄ]

Fiilukselta mylly ja saha siirtyivät pojille Eerolle (1933-56) ja Eelisille (1936-87). Sittemmin saha muutettiin karamellitikkutehtaaksi. Tällöin tuli myös perinteeksi, että sahan kuivaaja paloi säännöllisesti, kuten vanhemmat paikalliset vieläkin muistavat. Katajan mylly ja myöhemmin karamellitikkutehdas toimivat 1960-luvulle saakka. Näiden jälkeen jatkoi Koulupuu –niminen yritys.

Fiilus Kataja

Fiilus Kataja (1891-1968) ja hänen vaimonsa Maria Hemmingintytär Nygård (1884-1980) ovat kotoisin Vimpelistä ja asettui perheineen Salmelan jokivarteen. Fiilus tuli Räyrinkiin Kuortaneelta, jossa hänellä oli saha ja mylly sekä talkkunatehdas [Z]. Aikaisemmin hän oli toiminut muun muassa Lapualla sähkölaitoksen johtajana.

Kuva. Nuorimies Fiilus Kataja ja puolisonsa Maria os Nygård  [Jussi Kataja kuva]

Katajan Leenan nykyisen tuvan kohdalla oli Fiiluksen ja Marian talo. [D]. Kasperi Salmelalta ostettuihin maihin kuului peltoalue joen rannalta, jossa perhe piti jonkin aikaa lehmiäkin. Myöhemmin turhaksi jäänyt peltokaistale jäi myymättä Finnilän Ahtin sitä havitellessa, kun ei ollut Fiilus Ahtista pitopäällä [ÄÄ].

Fiiluksen ja Marian perheen tarinaa kannattaa lukea Fiiluksen vävyn, Arvo Pulkkisen kirjoittamasta kirjasta [ÄÄ] Tuta muistelee. Arvo kuvaakin Fiilusta harvinaisen suuren teknisen tietomäärän ja taidon omaavaksi perussuomalaiseksi yrittäjäksi, jonka eräänä harrastuksena oli korkeatasoinen geologia. Tuleva vävy riiasi Fiiluksen tytärtä Esteriä (1928) tansseissa. Arvo muisteleekin kuinka vaikeaa susiminen oli, kun mielitietty asui talon toisessa kerroksessa noin niinkuin jos aikoi livahtaa. Tuli kuitenkin se sunnuntai, jolloin Arvokin joutui pyytämään Fiilukselta tyttären kättä, kuten tapa vaati. Tähän Fiilus oli vähän sanellut, ettei hän muuta sano kuin että juopolle hän ei tyttöänsä enää anna.

 Kuva. Fiilus Kataja vanhoilla päivillä [Jussi Kataja kuva]

Tekniikka kiinnosti Fiilusta kovasti, mutta koulumiehiä hän ei ollut. Fiiluksen oppivuodet Vaasan teollisuuskoulussa kestivät vain vuoden. Liekö Fiilus ollut jo riittävän itse oppinut, sillä hän ei omien sanojensa mukaan oppinut koulussa mitään uutta. Koulun lopetettuaan hän meni töihin Lapuan Sähkön omistamalle Alajärven Kurejoen voimalaitokselle. Fiiluksella oli kuitenkin tekeminen verissä ja hän perusti Kuortaneelle Leppälänkylään sahan ja myllyn. Tästä tuli hänen pojilleen Paavolle (1917) ja Onnille (1919) yritys pyöritettäväksi, sillä Fiilus suuntasi Räyringin Salmelaan. Sotien jälkeen saha jäi yksin Onnin haltuun ja Paavo lähti Kivijärvelle sahaa perustamaan.

Kuva. Fiilus Kataja ja Isontuvan Jalmarit puuhissaan naapurin Leenan pilakuvassa

Koulupuu

Fiiluksen lapset Eelis, Terho ja Esteri miehensä Arvo Pulkkisen kanssa perustivat koulujen käsityö- ja askartelutarvikkeita valmistavan yrityksen: Koulu-Puu. Se toimi kesäisin kesäisin Eelin entisen jäätelötikkutehtaan pakkaamossa. Idea oli syntynt auttaa koulujen käsityöopettajia, lähinnä kansakoulun opettajia. Arvo ja Terho olivat opettajia, joten he tiesivät kuinka vaikeaa oli saada sopivia tarvikkeita opetukseen. [ÄÄ]

Näin syntyi erilaisten nikkarointitarvikkeiden paketteja sisältäen valmiiksi pätkittyinä eri puulajien lautoja, vaneria, viilua sekä metalliakin. Niitä markkinoitiin opettajien lehdessä ja tilattavaksi SOK:n kautta. Viikoittain VR haki tilattuja paketteja tehtaalta ja toimitti perille. Toiminta keskittyi kesälle, sillä tarve alkoi aina syksyllä koulujen uuden lukuvuoden alkaessa. [ÄÄ]

Alun jälkeen kunnostettiin jo Katajan sahan vanha raamisaha ja sen kantti. Kunnostuksessa tehdyn virheen takia sahan kiertokangen laakeri paloi ja tilalle jouduttiin hankkimaan uusi raamisaha. Sillä ryhdyttiinkin sahaamaan niin sanottua huonekalumäntylaukkua isoista tyvitukeista. Veistonopetustarvikepakettien myynti kasvoi ja uusiin laitteisiin investoitiin. [ÄÄ]

Kuva. Katajan tikkutehdas ja mylly ja taustalla Marttila (arviolta 1960-luvulla)

Myös sahatuotantoa oli. Makeistikkuja valmistettiin valkoissa betonirakennuksessa myllyn päädyssä. Tikkujen pakkaus hoidettiin niin sanotussa lähettämössä, joka oli saharakennuksen päädyssä ja tikujen valmitustilojen vieressä. Makeistikkuja valmistettin myös vientiin, aina Englantiin asti. Myös jäätelötikkuja valmistettiin, mutta ne tehtiin saharakennuksessa. Jäätelötikkujen valmistus alkoi siitä, kun koivupuista sorvattiin vaneria. Tämä sorvi oli sijoitettu kuta kuinkin samlle paikalla kuin missä ennen oli raamisaha. Kasperintuvan Veli muistaa: olin nuorena poika ensin mukana makeistikkujen valmistuksessa ja sittemmin jäätelötikkujen valmistuksessa. Kolmas työ, jota Katajalla tein, oli paperitehtaiden paperirullissa käyttämien keskiötappien valmistus. Keskiötappien valmistuksessa käytetty puu kuivattiin erillisessä kuivaamossa. Valmistuksessa käytetty puu tuotiin Kivijärvellä toimineelta Katajan sukulaisten omistamalta vaneritehtaalta. Kyseinen puu oli niin sanottua sydänpuuta, eli puusta oli ensin Kivijärvellä sorvattu vaneria ja sydänpuu toimitettiin Katajalle, jossa sitten paperirullien keskiötapit valmistettiin. Itse tappien sorvaaminen tapahtui omassa rakennuksessaan. Rakennus oli lähempänä Forsbackan- ja Rytiniementien risteystä. Keskiötappeja valmistettiin aina siihen saakka, kunnes muovi syrjaytti valmistusaineena puun. [JJ]

Askartelupakettien rinnalle ideoitiin askartelutarvikkeiksi vätjätyt sahajauhot, josta tuli Esterin päätoimi. Seppä-Erkki teki tätä varten suurialtaisen sekotuskoneen, jossa seulottu tasarakeinen sahajauho värjättiin karamelliväreillä useamman värisiksi. Välivaiheessaan märkä sekoituserä säkitettiin ja sitten kuivattiin Salmelan osuuskunnan viljankuivaamossa. Valmis sahajauho myytiin litran kokoisina pusseina kouluille.[ÄÄ]

Tuotetta paranneetiin yhdessä erään askartelutarvikeyrityksen kanssa. Pakettiin lisättiin malleja, pieniä pusseja eri värejä skeä liima. Lisäksi paketti vaihtui kauniin värikkääksi pahvipakkauksi. Salmelan Leena suunnitteli paketin ja oli myös esittelemässä tuotetta muun muassa opettajille järjestetyissä koulutarvike-esittelyissä sekä Helsingin messuilla, jossa Vetelillä oli oma näyttelyosastonsa. Leenan jutut vetävät hymyn huulille, mutta tällä kertaa tahattomasti: yhteistyöyrityksen edustaja kyllä kehui paketin ulkonäköä mutta ihmetteli virnistäen miksi suomenkielinen teksti myy myrkytöntä tuotetta ja ruotsinkielinen naimatonta tuotetta. Tuoteselosteeseen oli lipsahtanut ogift. (naimaton). Myyntiin paketti tulikin giftlös -teksteillä.[ÄÄ]

Sahajauho tuote myi aluksi hyvin, mutta kauppa hyytyi pian: se oli liian sottaista ja hankalaa käytettäväksi. Myös askartelutarvikkeet yleensä alkoivat jäädä sivuosaan sahaustoiminnan ollessa kannattavaa. Niinpä Koulu-Puun toiminta päättyi laman alkaessa 1970-luvun lopulla rahoitusongelmiin. [ÄÄ]

Koulu-Puu kävikin sahatavaran kanssa kansainvälistäkin kauppaa, jossa törmättiin erilaisiin ulkomaan kaupankäynnin ongelmiin filungista kurssivaihteluihin ja kaikenlaisiin yllätyksiin. Arvo tuumasikin kirjassaan: Saksalaiset ovat kovia kauppakumppaneita, röyhkeitä kylläkin. Ruotsalaiset arvaamattomia, ellei pidä varaansa. Parasta oli vaatia pankin takuut, muuten ei maksua tullut. Täysiä kettuja, samoin tanskalaiset. Koko tarina Koulu-Puu yrityksestä kannattaakin lukea Arvon kirjoittamana sieltä. [ÄÄ]